Miksi Israel ei ole aloittanut aikomaansa maahyökkäystä? Tämä on asiantuntijoiden arvio
Asiantuntijat kertovat, mitä Israelin tilanteesta nyt tiedetään.
Israelin maahyökkäys Gazan kaistalle ei ole vielä alkanut, vaikka sen joukot ovat valmiudessa. New York Timesin mukaan hyökkäys on viivästynyt sääolosuhteiden takia. Huomenta Suomessa vieraillut puolustusvoimien entinen komentaja ja nykyinen kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok.) on osittain samoilla linjoilla.
– Täsmäaseet, joita käytetään tiheästi asutulla seudulla, vaativat näkötunnistuksen. Jos on matala pilvi, niin kyllä sillä voi olla vaikutusta, mutta kyllä tässä on varmasti muitakin syitä, Lindberg toteaa.
Konfliktin ratkaisujärjestö CMI:n ohjelmajohtaja Ville Brummerin mukaan maasodan aloittamista pyritään estämään viimeiseen asti. Hän sanoo, että Israelin täytyy ottaa lähtökohtaisesti huomioon rakenteellisia asioita, kuten sodan säännöt.
– Siellä on panttivankeja, sodalla on laajenemisen riskit ja kolmanneksi se mitä Joe Biden toisti viime yönä, eli sodan säännöt, Brummer luettelee.
Hänen mukaansa nämä ovat elementtejä, jotka pitää ottaa huomioon Israelin operaatiossa.
Lindberg toteaa, että Israel on jo muutamaan kertaan pidentänyt siviilien evakuointiaikaa. Viimeisin aikaraja meni umpeen eilen iltapäivällä. Siviilejä on alueella edelleen, vaikka ihmisiä on poistunut Israelin kehottamilta alueilta.
– Siellä on vielä tiheään asutulla alueella siviilejä. Kyllä tässä todennäköisyys on erittäin suuri, että ison maahyökkäyksen alkaessa siviilejä edelleen menehtyy, Lindberg sanoo.
Mahdoton tehtävä?
Israel on ilmoittanut tavoitteekseen tuhota äärijärjestö Hamasin. Brummer uskoo, että siihen tarvitaan mahdollista alueellista yhteistyötä, mikäli Israel ei pysty siihen sotilaallisin toimin.
Lindberg uskoo, että vaikka Israel toteuttaisi maahyökkäyksensä niin kaikkia Hamasin edustajia on käytännössä mahdotonta poistaa.
– Hamasin edustajat ovat pakostakin pakkautuneet sinne eteläalueille kahden miljoonan muun gazalaisen joukkoon, eli Hamasin edustajia sinne jää, vaikka tehtäisiin mitä, Lindberg sanoo.
Onko tilanteella eskalaation mahdollisuus? Mitkä ovat Kiinan intressit konfliktiin? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.
Uusimmat
-
13:32
Yhdysvaltain väliaikainen satamalaituri on ankkuroitu Gazan rannalle – satoja tonneja avustustarvikkeita valmiina toimitettavaksi
-
13:31
Vuoden valmentajaksi valittu Gordon Herbert jättää Saksan maajoukkueen
-
13:30
K&T: Nanna Karalahdelta löydettiin vuosi sitten melanooma
-
13:19
Autoilija törmäsi jalankulkijaan Turussa
-
13:01
Huhtikuussa hukkui kolme ihmistä – tarkista veneesi kunto ennen veneilykauden aloitusta
-
12:57
Verokortteihin kriittinen muutos
-
12:48
MTV Urheilun tiedot: Kulisseissa kuohuu – HJK:n tähtipelaajat jäämässä sivuun Huuhkajista
-
12:44
Turvakamera paljasti syyllisen: kiinalainen hiiri oli sytyttää tulipalon
-
12:42
Tätä lapsi tai nuori ei välttämättä tulipaloista ja korvausvelvollisuudesta ymmärrä
-
12:31
Uusi ykkönen tositestiin – tässä Leijonien ketjut Itävalta-peliin
-
12:09
Lakko-oikeuden rajoitukset tulossa voimaan lauantaina
-
12:02
Archie Cruz kertoo, miten rikossyytteisiin päätynyt ilta eteni: "Poliisit saapuivat paikalle"
-
12:02
Kommentti: Kuiskutteleeko Putin georgialaispoliitikkojen korviin?
-
11:40
Alkoholilain muutosesityksestä hylkäävä mietintö
-
11:34
Putin vierailulla Kiinassa: Ukrainan sotaan tarvitaan poliittinen ratkaisu
-
11:29
Poliisijärjestöt älähtivät hallituksen säästöistä: Uhka sisäiselle turvallisuudelle
-
11:15
Hiihtoliitto aloittaa muutosneuvottelut
-
11:11
Venäjä: Krimin sillan ilmatorjuntaa vakoiltu – tämä pidätyksistä tiedetään
-
11:10
Onko WhatsAppin profiilikuvasi kukka tai lemmikki? Tutkimus havaitsi taustalla ikävän syyn
-
10:45
Pääministeri yritettiin murhata – Slovakia joutui MM-jäälle järkytyksen hetkellä: "Meidän oli pelattava"
-
Lataa lisää