Äärijärjestö Hamasin aseellinen siipi al-Qassam-prikaatit on julkaissut videon israelilaisesta panttivangista, jota pidetään Gazassa.
Noin minuutin mittaisessa videossa on laiha ja parrakas mies, joka on kapeassa betonitunnelissa. Miehen kuvaillaan näyttävän heikolta ja aliravitulta. Mies tunnistettiin israelilaismediassa lokakuussa 2023 siepatuksi mieheksi.
Uutistoimisto AFP ei ole voinut vahvistaa videon aitoutta.
Videon kuvatekstissä syytetään, että Israel on päättänyt näännyttää panttivangit nälkään.
– He syövät, mitä me syömme, kuvatekstissä sanotaan.
Israelia on arvosteltu siitä, että se rajoittaa voimakkaasti humanitaarisen avun pääsyä Gazan kaistalle. Tämä on aiheuttanut Gazassa nälkiintymistä yhä enenevässä määrin viime aikoina. Ruokaturvallisuutta seuraavan IPC-järjestön mukaan Gaza on nälänhädän kynnyksellä.
Gazan aluetta hallitseva Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt tekivät iskun Israelin puolelle lokakuussa 2023. Israelin mukaan hyökkäyksessä sai surmansa yli 1 200 ihmistä ja noin 250 ihmistä otettiin panttivangiksi Gazaan.
Israelin mukaan Gazassa on vielä noin 50 panttivankia, joista noin 20:n uskotaan olevan elossa.
Israel alkoi pommittaa Gazaa lokakuun 2023 iskun jälkeen. Israelin lähes kaksi vuotta kestäneissä iskuissa on kuollut yli 60 200 ihmistä.