Miksi ihminen syö stressiin? Asiantuntija kertoo kaksi tapaa päästä eroon tavasta

Mitä on intuitiivinen syöminen? 0:35
Mitä on intuitiivinen syöminen? Katso video.

Osaa käsittelee stressaavia tunteita syömällä. Asiantuntija kertoi Yahoo Lifestyle -sivustolle, miten tavasta voi päästä eroon.

Pandemia? Työttömyys? Globaali ilmastokriisi? Ihmissuhteet? Stressin mahdollisia aiheuttajia on monia. Ei siis ihme, jos välillä tuntuu, ettei päivästä selviä ilman suurta stressiä ja ahdistusta.

Ihmiset käyttävät eri selviytymismekanismeja arjessaan. Osa purkaa stressin liikuntaan, musiikkiin tai meditaatioon, toiset kääntyvät suosikkiruokiensa ja välipalojensa puoleen tunteakseen olonsa paremmaksi.

Miksi ihmiset syövät stressaantuneina?

Kun ihminen on pitkään stressaantunut, tapahtuu elimistössä muutoksia kortisolin ja muiden syömistä säätelevien hormonien tasoissa muutoksia. Tämä lisää usein ruokahalua, etenkin rasvaisten ja makeiden ruokien himoa. Näyttää siltä, että rasva- ja sokeripitoiset ruoat myös vaimentavat stressin tunnetta. Näitä elintarvikkeita voidaan siis tavallaan kutsua "lohturuoiksi", sillä ne näyttävät torjuvan stressiä.

Samanaikaisesti stressaantuneena tietoisesta päätöksenteosta vastaavat aivoalueet toimivat heikommin, minkä vuoksi toiminta on impulsiivisempaa ja enemmän opittujen tapojen varassa, kertoo Terveyskirjasto. Jos siis on ottanut tavakseen syödä stressaantuneena, siihen turvautuu paineen alaisena kerta kerralta helpommin.

Stressi vaikuttaa myös uneen ja väsyneenä mielitekojen hillitseminen on tunnetusti vaikeaa.

Ruoan ymmärtäminen selviytymismekanismina

Pitää kuitenkin muistaa, että stressisyöminen on muutakin kuin fyysinen reaktio kehossa. Se on myös emotionaalista. Ruokaa voidaan käyttää selviytymismekanismina sekä pitkäaikaisessa että lyhytaikaisessa stressissä. Ruokailu voi olla ainut hetki, jolloin stressaantunut antaa itselleen luvan pysähtyä.

Yleensä taustalla on lyhytaikainen stressi, joka liittyy suoraan johonkin tapahtumaan, kuten esimerkiksi työttömyyteen.

– Kun sitten himoitset sokeria, hiilihydraatteja tai muuta ruokaa, palaat yhteen ensimmäiseen itseäsi rauhoittavaan menetelmään, jonka opit jo lapsena: saamaan lohtua ruoasta, kertoo lisensoitu mielenterveysneuvoja ja vanhempi terapeutti Kelly Scott.

Tämä itsessään ei ole välttämättä ole epäterveellinen tapa selviytyä, mutta siitä tulee ongelma, jos et enää pysty hallitsemaan tekojesi seurauksia tai jos se johtaa fyysiseen sairauteen tai kipuun.

Miten stressisyömistä tulisi käsitellä?

Onneksi on olemassa tapoja, joiden avulla voit edelleen nauttia suosikkiruoistasi osana stressin käsittelyä. Scottin mukaan on kaksi päästrategiaa, joita voit käyttää, jos toistuvasti haet lohtua ruoasta: "tietoinen strategia" ja "häiritsevä strategia".

Ensimmäinen näistä on yksinkertainen. Sinun tulee olla tietoinen ruokailutavoistasi. Tiedosta, paljonko syöt sen sijaan, että ahmit kerralla pussillisen sipsiä.  Tämä on helpoin tapa luoda terveellisiä ruokailutapoja.

Toinen tapa on korvaaminen tai harhauttaminen.

– Jos tiedät, että sinulla on kiusaus juoda pullo viiniä ja sitten vihata itseäsi seuraavana päivänä, valmistaudu etukäteen. Tee alkoholittomia drinkkejä tai mitä tahansa, joka antaa sinulle saman fyysisen tunteen, kertoo Scott.

Hyvä tapa on myös "häiritä itseään" eli harhauttaa ajatukset muualle. Mene esimerkiksi kävelylle ja puhu ystävän kanssa puhelimessa.

Kaiken kaikkiaan stressisyöminen ei ole hyvä eikä huono tapa selviytyä kaikesta, mitä maailmassa tapahtuu. Jos kokonaisen sipsipussin syöminen antaa sinulle iloa, kun koko maailmankaikkeus on sinua vastaan, niin anna mennä! Tärkeintä on tiedostaa, että auttaako kyseinen käyttäytyminen stressiin vai pahentaako se sitä.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lue myös:

    Uusimmat