Miksi heteronaiset haluavat katsoa lesboseksiä? Asiantuntija selittää syitä suositulle pornoilmiölle
Naistenvälisen seksin katsominen kiinnostaa monia heteronaisia, mutta miksi?
Aikuisviihteestä nauttiminen on täysin normaalia, kunhan mieltymys ei mene riippuvuuden puolelle ja kunhan muistaa, etteivät pornoelokuvissa tapahtuvat asiat ole tosielämään verrannollisia. Jotkut tykkäävät katsoa pornoa yhdessä kumppanin kanssa, toiset pitävät sen mieluusti omana harrastuksenaan.
Eikä pornon katsominen suinkaan ole mikään miesten juttu, sillä myös naiset viihtyvät aikuisviihteen parissa. Erään tutkimuksen mukaan pornon katselulla voi tosin olla huolestuttavia seurauksia naisten seksielämälle.
Kenties yllättävää on kuitenkin se, että pornosivusto Pornhubin viime vuoden tilastojen mukaan nimenomaan lesboporno oli aihealue, joka naisia kiinnosti. Itse asiassa lesboseksi oli 151 prosenttia suositumpi naiskatselijoiden keskuudessa kuin miesten. Myös Suomessa lesboseksi kiinnostaa. Viime vuonna 'lesbo' oli Pornhubilla suomalaisten haetuin hakusana.
Vaikka osa lesbopornoa katselevista naisista on toki itsekin lesboja, myös monet heterot katsovat mieluusti naistenvälistä seksiä.
Health-sivusto kysyi asiantuntijalta, mikä naistenvälisessä seksissä kiinnostaa heteronaista. Kyse ei nimittäin ole siitä, että lesbopornoa katseleva nainen olisi itse seksuaalisesti kiinnostunut naisista. Toki jotkut ovatkin, mutta toisille kyse on puhtaasti fantasiasta, kertoo seksiterapeutti Holly Richmond. Sama pätee muihinkin pornon alalajeihin. Se, mistä nautit netissä, voi olla täysin eri asia kuin se, mistä nautit omassa makuuhuoneessasi.
Jos kuitenkin olet heteronainen ja olet huomannut pitäväsi erityisen paljon lesbopornosta, Richmondilla on tarjota selitykseksi neljä syytä.
Kyse ei ole suorituksesta
Moni pornoelokuvan kohtaus saa miettimään, voisiko kyseinen asento olla edes mukavaa tosielämässä. Richmondin mukaan vastaus on yleensä kielteinen.
– Useimmissa pornoelokuvissa, etenkin heteronormatiivisessa pornossa, kyse on suorituksesta. Kyse on siitä, miltä se näyttää ja miltä se kuulostaa, ei siitä, miltä se tuntuu.
Lesboporno on hieman eri juttu, sillä se on usein kirjoitettu naisilta naisille. Lisäksi siinä missä heteropornossa penis on yleensä valokeilassa, naistenvälisessä seksissä voi keskittyä puhtaasti naiskehoon.
Naisen nautinto keskiössä
Heteroporno keskittyy usein miehen nautintoon, ja sisältää usein aggressiivista yhdyntää, jota mies kontrolloi, Richmond sanoo. Moinen jyskytys ei vain useimpia naisia kiihota, vaan enemmän tilausta on klitoriksen stimulaatiolle. Ja sitähän lesbopornossa on riittämiin.
Lisäksi siinä missä heteroporno päättyy miehen ejakulaatioon, lesbopornossa odotellaan nimenomaan naisen orgasmia.
Samaistuttavampaa
– Sanon aina, että pornotähdet ovat kuin seksin olympiaurheilijoita. Siinä ei ole mitään todellista, Richmond sanoo.
Asiantuntija selittää, että lesbopornossa esitellään heteropornoa enemmän erilaisia vartalotyyppejä, mikä tekee siitä samaistuttavampaa. Katsellessa voi keskittyä siihen, mikä tuntuu hyvältä eikä siihen, miksei itse näytä niin hyvältä kuin pornotähti ruudulla.
LUE MYÖS: Pornotähti paljastaa seksiasennon, jota suurin osa naisista vihaa: "Uskomattoman epämukava"
Naisen seksuaalisuus on joustavampaa
Kulttuurisesti naisen seksuaaliset kokeilut toisen naisen kanssa koetaan hyväksyttävimmiksi kuin miesten puuhastelut toisten miesten kanssa. Vaikka lesbonaisetkin kokevat syrjintää, usein naisen seksi toisen naisen kanssa koetaan seksikkäänä, miesten välinen seksi jostain syystä vähintäänkin outona.
Richmondin mukaan se on yksi syy sille, miksi naisen seksuaalisuus on usein ikään kuin joustavampaa. Lisäksi syy piilee asiantuntijan mukaan DNA:ssamme. Tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että naiset kiihottuvat paljon laaja-alaisemmin eri asioista kuin miehet, Richmond sanoo. Syytä tälle ei tosin tiedetä.
LUE MYÖS: Seksikolumni: Mies, tunnistatko kiihottuneen naisen? Tästä tiedät kumppanisi saaneen tarpeekseen
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit.
Lähde: Health
Uusimmat
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seuraa sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
22:23
MTV Uutisten kirjeenvaihtajan raportti savun keskellä kärvistelevästä New Yorkista – "Metsäpalokaudet alkavat yhä aikaisemmin"
-
22:14
Stadi Cup kerää ennätysmäärän tyttöjoukkueita viheriöille – toiminnanjohtajalta painava viesti tasa-arvoisesta lajikulttuurista
-
22:12
Helsingissä pääsee melomaan ilmaiseksi roskien keruuta vastaan – tästä on kyse
-
22:01
Huumepaljastuksia tehneen prinssi Harryn Yhdysvaltain viisumitiedot halutaan julkiseksi – tuomari aloitti kuulemisen kanteeseen liittyen
-
21:31
F1-tallista potkittu venäläiskuski yritti rimpuilla irti hyökkäyssodan seurauksista – tyly lopputulos
-
21:17
Taistelukentän mullistaneet laitteet käyttöön varusmieskoulutuksessa jo syksyllä – tällaisia ovat Puolustusvoimien uudet dronet
-
21:08
Voiko lomarahojen maksaminen loppua? – "Erityinen, suomalainen viritelmä"
-
21:00
Vuosisadan alku – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden kahdeksas finalisti
-
20:51
Tutkimuslaitos: Kahovkan padon tuhon hetkellä mitattiin räjähdykseen viittaavaa seismistä toimintaa
-
20:47
Yle: Poliisi tutkii Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan viestittelyä alaikäisille oppilailleen – erosi tehtävästään
-
20:32
Veikkausliigassa erittäin poikkeuksellinen maali – sivurajaheitto lingottiin verkkoon
-
20:21
Marin matkusti Brysseliin palkittavaksi ja tapaamaan Stoltenbergin – "Haluan korostaa naispuolisten roolimallien tärkeyttä"
-
20:13
Larry-koira oli kamalassa kunnossa löydettäessä – koki upean muodonmuutoksen hyväntekijöiden ansiosta
-
20:10
Iso yllätys Ranskan avoimissa – haastaja torppasi suursuosikin pihalle ja eteni finaaliin
-
20:00
Maria, 21, on yksi Love Islandin yllättäjänaisista – yksi miestyyppi on hänelle täysi turn off
-
19:55
"84-vuotias isoäiti soitti illalla itkien ja hyvästeli meidät" – sen jälkeen ukrainalaisen Nilan yhteys tulva-alueelle katkesi
-
Lataa lisää