Mikko joutui jättämään yllättäen hyvästit Love Island -villalle – paljastaa nyt oman kantansa rakkauden saaren kohuttuun kolmiodraamaan

First Look 21.09.2021 1:22
Villassa lähti liikkeelle mustasukkaisuuden hyrrä.

Katsojat antoivat Mikolle ja Rosa A:lle lähtöpassit Love Island -villalta.

Love Island Suomi -villan väki väheni tiistaina, kun rakkauden saaren joutuivat katsojien antamien äänien perusteella jättämään Rosa A ja Mikko.

Voimannostossa ja fitneksessä kilpaillut Mikko kertoo, että saarelta lähteminen tuli hänelle hieman yllätyksenä. Harmituksesta huolimatta mies kertoo, että hetken asiaa mietittyään hän suhtautuu lähtöön hyvin.

Saarella Mikko ei olisi jälkeenpäin ajateltuna tehnyt mitään toisin.

Mielestäni olin onnellisessa asemassa siinä, että pystyin olemaan ensimmäisestä päivästä lähtien oma itseni siellä, pystyin rentoutumaan heti alkuun ja heittämään läppää niin kuin normaalistikin, niin en halua miettiä mitään mitä katuisin, Mikko kertoo.

Kisoissa hän olisi puheidensa mukaan voinut pärjätä paremmin, mutta muuten mikään ei ole jäänyt kaihertamaan miehen mieltä. Mielenkiintoisimpana muistona Mikon mieleen jäi reissu Poikamiesleirille muiden saaren miesten kanssa.

Mikko kertoo, että tutustuminen Rosa A:n kanssa sai hyvän pohjan Love Islandilla.

Mielestäni me ehdimme tutustua tarpeeksi silleen, että siinä on ihan hyvä pohja jatkaa tutustumista myös ulkopuolella ja katsoa, että miten homma näyttäytyy siellä. Tuolla olisi ollut hyvä alusta tutustua totta kai paremmin, ei tuollaista tule arkielämässä ikinä vastaan, että tuntemattoman ihmisen kanssa pääset elämään 24/7.

Mies ei näe mitään erityistä estettä sille, etteivätkö hän ja Rosa A voisi olla ulkomaailmassa yhdessä. Hän kuitenkin kertoo, että kaksikko katsoo rauhassa tilannetta koto-Suomessa, eikä Mikko aio ottaa asiasta paineita.

Rakkauden saarella todistettiin hiljattain tilannetta, jossa Krete kertoi Mikolle miehen olevan tämän seuraava vaihtoehto. Mikko meni tilanteesta silmin nähden hämilleen.

Olen varmaan ollut tosi sokeana sille hommalle, koska pidin itse Kreteä oikeastaan aika viimeisiin päiviin asti ihan vaan ystävänäni, mutta sitten se tuli vähän yllättäen, että siinä olisikin ilmeisesti voinut olla jotain. Mutta minulla ei hänestä ainakaan tuolla kerennyt tulla semmoisia ajatuksia, että olisin halunnut pariutua hänen kanssaan, Mikko valottaa.

Hän kertoo toivovansa, että Kreten ja Nicon juttu saisi tuulta alleen vaikeasta alkutaipaleesta huolimatta.

Love Island Suomen kolmas tuotantokausi maanantaista lauantaihin klo 21 alkaen AVAlla ja klo 20 mtv-palvelussa. Jaksot kuvataan vain vuorokautta aiemmin.

Love Island Suomen edelliset tuotantokaudet sekä Love Island UK:n näet mtv-palvelussa!

Lue myös:

    Uusimmat