Euroopassa sananpainot ovat kiristyneet Venäjää kohtaan. Yksi käännekohta oli elokuun alussa Leipzigin lentokentältä löydetty räjähdedrooni.
Norja on takavarikoinut venäläisen matkustaja-aluksen Professor Moltshanovin Huippuvuorilla ukrainalaisen Neftogaz-yhtiön pyynnöstä. Energiayhtiö Naftogaz haluaa Venäjältä korvauksia sen menetyksistä, kun Venäjä 2014 miehitti Krimin niemimaan.
Siksi yhtiö lähestyi Norjan oikeusviranomaisia. Nyt Norja takavarikoi entisen merentutkimusaluksen, joka toistaiseksi on Barentsburgissa Huippuvuorilla.
Venäjällä on Norjaan kuulvilla saarilla pysyvä erillisalue vuoden 1920 Huippuvuorten sopimuksen perusteella.
Norja muistuttaa, että kiista on Naftogazin ja Venäjän välinen. Muiden muassa Suomi on saanut Ukrainasta samanlaisia pyyntöjä.
Tanska varoittaa sabotaasista
Tanska varoittaa Venäjän sabotaaseista Tanskassa. Maan turvallisuus- ja tiedustelupalvelu PET:n mukaan Kreml pyrkii sosiaalisessa mediassa ja pelialustoilla värväämään tanskalaisia esimerkiksi valokuvaamaan sotilaskohteita, osana sabotaasitoimintaa.
PET:n johtajan mukaan Venäjä yrittää toteuttaa muun muassa tuhopolttoja.
Pohjois- ja Koillis-Euroopassa suhtautuminen presidentti Vladimir Putinin Venäjään on varauksellisempaa kuin keskisessä ja eteläisessä Euroopassa.
Arktinen alue on strategisesti keskeinen alue EU:lle, Norjalle ja Iso-Britannialle, kuten myös Yhdysvalloille ja Venäjälle.
Lue myös: ISW paljasti Putinin valheet – "Irrallaan kaikesta"
Huippuvuoret kökottää Pohjoisella Jäämerellä, joten kiinnostus niistä myös sotilaallisestri on suuri.
Vaikka Professor Motlshanv -laivan tapaus ei liity Norjan valtioon, se voi antaa Venäjälle propagandistista lisäpontta kiristää uhkaruuvia.
