Miekkavalaat hyökkäsivät suomalaisperheen veneen kimppuun Espanjassa, video tallensi kauhunhetket: "Siinä tuli Tappajahai-leffat mieleen"

Suomalaisperheen äiti taltioi pelottavan tilanteen Espanjan merillä – miekkavalaat puskivat purjevenettä 1:04
Jessica Rantala onnistui tallentamaan videolle hurjan hyökkäyksen

Purjehtijaperhe koki pelottavan tilanteen Espanjassa, kun miekkavalaiden ryhmä hyökkäsi purjealuksen kimppuun. Miekkavalaiden hyökkäyksistä Espanjassa ja Portugalissa uutisoitiin laajasti kansainvälisissä medioissa syksyllä 2020. 

Helsinkiläisperhe oli toteuttamassa pitkäaikaista unelmaansa ja siirtopurjehti Ranskasta ostamaansa purjevenettä kohti Suomea. Lomalaiset olivat keskiviikkona Etelä-Espanjassa Tarifan alueella, kun kaikuluotain alkoi hälyttää.

Perheen äiti Jessica Rantala piti varoitusta erikoisena, sillä purjealus S/V Bella Vita oli yli neljä merimailia rannikolta.

– Siinä kohtaa ne olivat varmasti jo veneen alla, neljättä viikkoa merelle ollut Rantala sanoo.

Valaat tönivät ja purivat

Pian koko alus alkoi täristä ruoria myöten, ja purjeveneen ympärille kerääntyneet miekkavalaat tulivat näkyviin. Perhe oli juuri lukenut uutisista samalaisista hyökkäyksistä ja osasi toimia nopeasti hurjassa tilanteessa.

– Laitoimme heti purjeen alas ja autopilotin pois päältä, pelästynyt Rantala kertoo.

Rantalan mukaan oli tärkeää antaa veneen olla hiljaa paikoillaan.

– Ei saa taistella vastaan. Se on juuri se peräsin mihin miekkavalaat hyökkäävät. Ne tönivät sitä päin ja purevat sitä. On parempi, ettei se liiku vaan on vapaassa tilassa.

Pelottavat 10 minuuttia

Hyökkäys kesti noin 10 minuutin ajan, jonka aikana Rantala piti kaikin voimin kiinni nelivuotiaastaan. 

– En halunnut edes sanoa sitä ääneen, mutta kyllä siinä tuli Tappajahai-leffat mieleen.

Tuuli oli kovaa ja vene keinui voimakkaasti sivuttain.  

– Se olisi ollut kaikista pelottavinta, jos joku olisi tippunut yli laidan niiden sekaan. Silloin ei olisi voinut tietää mitä olisi tapahtunut.  

Tutkijat ymmällään

Miekkavalaat jättivät lopulta helsinkiläisperheen rauhaan, mutta ottivat uuden kohteen. Rantala kuuli radiosta hätäkutsun, kun valaat rikkoivat lähellä olleen purjeveneen peräsimen.

Espanjan meripelastuspartio vastasi hälytykseen kuitenkin nopeasti, ja perhe jatkoi matkaansa Portugalia kohti.

Miekkavalaiden hyökkäyksille ei ole löytynyt yksiselitteistä syytä. Viime vuoden syksyllä raportoitiin kymmeniä vastaavanlaisia hyökkäyksiä Espanjan ja Portugalin rannikkovesillä.

Ei ole varmaa onko miekkavalaiden toiminta vihamielistä, seuraus stressistä vai onko kyseessä jonkinlainen leikki.

Katso hurja video yläpuolelta miekkavalaista, jotka puskevat ja purevat purjevenettä.

Lue myös:

    Uusimmat