Miehet ostivat välineitä peniksen suurentamiseen – ja kertovat nyt, toimivatko ne

Voiko peniksensuurennusvälineistä todella olla apua?

Sana ”penispumppu” synnyttää hupaisia mielikuvia, mutta voiko sellaisesta todella olla apua? Reddit-sivuston käyttäjät paljastivat, miten kokeilut peniksensuurennuspillereiden tai penispumppujen kanssa päättyivät.

Näin käyttäjille kävi

”Ostin penispumpun Amazonista. Se pirulainen oli epämukava. Heitin sen ajellessani roskiin viikkoa myöhemmin.”

”Ensinnäkään ne eivät toimi, kuten ihmiset luulevat niiden toimivan. Niissä on yleensä aineita, jotka lisäävät verenkiertoa, joten penis näyttää turvonneemmalta. Niissä on myös yleensä sinkkiä, joka saa sinut laukeamaan enemmän. Jotkin yrtit lisäävät kestoa. Kaikki nämä kolme asiaa tekevät hyvää itsetunnolle. Joten jollakin oudolla tavalla ne toimivat! En kuitenkaan voi suositella näitä kenellekään.”

”Kokeilin (valmistetta). Ostin sen huoltoasemalta ja olin superjännittynyt, joten päätin testata sitä ennen suurta show’ta. No, noin 30 minuuttia myöhemmin aloin hikoilla runsaasti, kasvoni punastuivat, sydämeni yritti hakata itsensä ulos rinnastani ja sain pahimman vatsakivun koskaan. Olin vain 18 enkä voinut kertoa äidilleni, että olin kuolemaisillani penispillereiden vuoksi, joten kävin lattialle makaamaan ja hyväksyin, että kuolen pian. Ai, niin, en koskaan saanut mitään hyötyä (pilleristä). Kaikki sivuvaikutukset, kuoleman partaalla, pehmeän peniksen kanssa.”

”Tapailin miestä, joka kertoi käyttävänsä peniksenvenytintä. Se kuulosti kidutusvälineeltä. Sitä piti käyttää tunteja joka päivä, kuukausia kerrallaan. Hän sanoi, että penis kasvoi… En edes muista (, paljonko). Mittaa oli tarpeeksi, jotta sillä oli väliä hänelle. Mies kelpasi sellaisena kuin oli. Hän olisi kelvannut, vaikkei olisi tehnyt mitään muuttaakseen kokoaan.”

”Kokeilin kerran outoa kopio-Viagraa, jota ostin netistä. Se antoi minulle peniksisimmän peniksen muutamaksi tunniksi, mutta näkökentästäni tuli sininen. Kaikki oli sinistä. Nukuin, ja heräsin normaalin näön kanssa. Katsoin peiliin – vasen pupillini oli noin kaksi kertaa oikean kokoinen. Tästä on kuusi vuotta. Vasen pupillini on edelleen noin 20 prosenttia suurempi kuin oikea, joten kyllä tuote taisi jotakin suurentaa…”

”Paras löytämäni peniksensuurennusmetodi on laihtuminen. Olin ylipainoinen suurimman osan elämästäni, mutta lukion viimeisenä vuonna päätin hankiutua kuntoon. Collegen toisena vuonna olin hyvässä kunnossa ja penikseni vaikutti ainakin kaksi tuumaa suuremmalta.”

Metodeista paras on itsetunnon kasvattaminen

Erektio-ongelmaa voi hoitaa lääkkeillä tai alipainepumpulla, mutta peniksen kokoa ne eivät pysyvästi suurenna. Myös haluttomuuteen on olemassa erilaisia valmisteita. Näissä vaikuttavina aineina on esimerkiksi L-arginiinia, guaranáa, sinkkiä ja seleeniä.

Peniksensuurennusmetodeista paras on oman itsetunnon ja seksitaitojen kasvattaminen. Moni luulee, että koko on kaikki kaikessa, vaikka tämä ei ole totuus – lue vaikka:

Lisäksi kannattaa pohtia, olisiko pieniä peniksiä enää olemassa, mikäli "täysin varma" peniksensuurennuspilleri olisi keksitty.

Lue myös:

    Uusimmat