Michelle oli menossa vessaan, mutta kurkkaus pönttöön pisti suunnitelmat uusiksi – "Se oli tosi iso!"
Floridalaisnaisen päivä muuttui yllättäen astetta jännittävämmäksi, kun hänen wc-pöntöstään löytyi kutsumaton vieras.
Floridassa asuva Michelle Reynolds koki todellisen yllätyksen yritettyään käyttää omaa vessaansa.
– Voi hyvä luoja! Pöntössäni on iguaani, Michelle kuvailee kokemaansa.
Päätti mennä vessaan – peruikin sitten aikeensa
Michelle oli kotona lauantai-iltana ja päätti tehdä itselleen iltapalaa keittiössä, kuten niin monena iltana aiemminkin.
– Panin sen [iltapalan] mikroon ja menin vessaan, avasin oven ja sitten käännyinkin kannoillani, koska näin tämän otuksen! Suljin oven nopeasti, Michelle kuvaa.
Katso tilanne jutun alussa olevalta videolta!
Harold pelasti tilanteen – kantoi iguaanin ulos
Valitettavasti pönttöön päätynyt iguaani, eli vihreä leguaani, ei osannut poistua omin voimin, joten Michelle kutsui apuun asiantuntijan.
– Taidan pystyä nappaamaan sen, iguaaniasiantuntija Harold Rondan arvioi ison otuksen nähdessään.
Aiemmin kerroimme Kurtista, joka oli pesemässä hampaitaan, kun törmäsi samanlaiseen näkyyn kuin Michelle! Juttu jatkuu videon alla.
Harold onnistui työkaluillaan nappaamaan iguaanin ja kiskaisemaan sen ulos pöntöstä. Miehelle keikka ei ollut uusi: hän oli samalla viikolla poistanut iguaanin toisenkin talon pöntöstä!
Nyt Michellen pönttö on jälleen turvallinen.
– Se vei suurimman osan pöntöstä. Jäädyin paikalleni. Menin yläkertaan hokien "vessassa on iguaani", Michelle muistaa.
– Se oli tosi iso!
Iguaanit ovat Floridassa vieraslaji. Ne eivät ole varsinaisesti vaarallisia, mutta niiden purema on ikävä kokemus. Lisäksi osa iguaaneista kantaa salmonellaa.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
10:11
Erika Vikman jakoi somessa saamiaan törkykommentteja: "Toivon, että joku voisi peilata ajatteluaan"
-
09:58
Naisen hätäabortti estettiin oikeusministerin vaatimuksesta – sikiö oli jo eloton
-
09:46
Makutestissä kaupan riisipuurot – suosikki yllätti totaalisesti: "Halvallakin voi saada hyvää"
-
09:27
Henkilöauton peili osui, pyöräilijä sairaalaan Forssassa
-
09:15
NHL:n pelaajayhdistykseltä tunnustus Mikael Granlundille – Pittsburgh-luotsi mieltyi KalPan kasvattiin: "Hänessä on paljon potentiaalia"
-
09:13
Taloudellista väkivaltaa tunnistetaan yhä huonosti
-
09:01
Anne Kukkohovin on vaikea avautua vakavalle suhteelle: "En deittailisi itseäni"
-
08:58
Valkoisen talon neuvonantaja: Washington varma, että Pohjois-Korea toimittaa aseita Venäjälle – MTV seuraa sotaa
-
08:53
"Suurempi kuin Lontoon metroverkko" – Gazan tunneliverkostot ovat Hamasin hallitsema alamaailma
-
08:33
Ruotsalainen jääkiekkoväki järjestäytyy auttamaan halvaantunutta Sanni Hakalaa
-
08:33
Voiko terapiassa epäonnistua? Psykoterapeutti kertoo, milloin hoito menee pieleen
-
08:18
Miro Heiskanen paljastaa hätkähdyttävän tapansa – poikkeustapaus NHL-tähtien joukossa
-
08:15
"Rikoshyöty oli 2,2 miljoonaa euroa" – tällaista on rikollisen hyvä taide, jota voi hämmästellä suomalaismuseossa
-
07:32
Menopaussi ei ole "vanhojen ihmisten ongelma" – näin tunnistat oireet, jotka voivat alkaa jo nelikymppisenä
-
07:28
Suomalaisten tehoilta siivitti Floridan voittoon NHL:ssä – Patrik Laine sivussa
-
07:27
Teemu Selänteen pokka pettää uutuusdokumentissa – taustalla arka asia: "Mua hävetti"
-
07:13
Näyttelijä Ryan O’Neal on kuollut
-
07:12
Kokaviljelijä piinasi Miisa Nuorgamia hirveillä viesteillä – uhkaili pistävänsä palkkatappajat tämän lapsen perään
-
07:00
Luukku 9: Toimittaja tarjoutui leikkaamaan Frederikin hiukset – näin tähtiartisti reagoi
-
06:49
Israelin ulkoministeri: YK:n pääsihteeri asettui Hamasin puolelle – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää