Autoilijoiden tulee varautua lähipäivinä sään yllättäviin käänteisiin.
Autoilijoiden on syytä varautua tiistaina vaihteleviin ja paikoin haastaviin keliolosuhteisiin, kun pohjoisesta saapuva lumisade vyöryy itärajaa myöten kohti etelää.
MTV Uutisten meteorologi Jenna Salminen kertoo, että lumisade voi paikoin heikentää ajokeliä nopeasti.
– Näkyvyys voi hetkellisesti heiketä ja lunta kertyä teille lisää, Salminen varoittaa.
Tiistaina koko maassa on odotettavissa pilvinen pakkaspäivä, ja talvinen sää jatkuu myös keskiviikkona, jouluaattona.
– Tuuli kääntyy luoteeseen. Jos jossain päästään plussan puolelle, se tapahtuu todennäköisimmin länsirannikolla, jonne mereltä puhaltava tuuli voi tuoda lauhempaa ilmaa, Salminen selittää.
Lue myös: Meteorologi Jenna paljasti kolmen päivän ruokavalionsa: "En suosittele tätä kenellekään"
Jouluaattona tien päällä liikkuvien kannattaa varautua yhteen pieneen, mutta sitäkin tärkeämpään varusteeseen.
