Menikö Kovalaiselta mahdollinen työpaikka?

Formula ykkösistä vetäytynyt Toyota on ollut julkisuudessa esillä myös Heikki Kovalaisen mahdollisena työnantajana, mikäli hän joutuu väistymään McLarenilta.

Toyota oli tiettävästi halukas palkkaamaan Kovalaisen riveihinsä jo kaksi vuotta sitten. MTV3:n F1-asiantuntija Jyrki Järvilehto ei kuitenkaan pidä Toyotan vetäytymistä kohtalokkaana Kovalaisen F1-uran jatkon kannalta.

- Onhan siellä vielä muutama muu tiimi. Eihän Heikki tietenkään löydä mistään parempaa paikkaa kuin McLaren, vaan aina mennään alaspäin, Järvilehto muistutti.

Jäljellä olevista vaihtoehdoista - mikäli McLaren ei tarjoa Kovalaiselle jatkosopimusta - ehdottomasti kiinnostavin lienee Renault, jossa on paikka vapaana Robert Kubican rinnalla. Päättyneen kauden Toyota-kuskeista ainakin Timo Glock kytännee paikkaa Renault'lta. Saksalaisen nimi on jo ennen Toyotan vetäytymispäätöstä ollut esillä Renault'n mahdollisena kuljettajana.

- Toisaalta Heikki on ajanut "Rellulla" ennenkin. Hän ajoi ihan hyvän ensimmäisen kauden (2007) siellä, joten ei sen pitäisi olla poissuljettu vaihtoehto. Heikki ja Kubica ei olisi huono kuljettajapari. Näkisin, että Kubicalle työn tekeminen olisi ehkä helpompaa Heikin kuin Glockin kanssa, Järvilehto puntaroi.

Lue myös:

    Uusimmat