Toyota jättää formula ykköset

Toyota-talli vetäytyy formula ykkösten MM-sarjasta taloudellisten syiden takia. Japanilaisvalmistaja ilmoitti asiasta keskiviikkona pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Toyota ehti kilpailla formula ykkösissä vuodesta 2002 lähtien ilman mainittavaa menestystä. Talli ei saavuttanut yhtään GP-voittoa, vaikka sen budjetin on arvioitu olleen koko lähtöruudukon suurin. F1-seikkailu on maksanut yhtiölle pitkälti yli miljardi euroa.

Toyota on allekirjoittanut Concorde-sopimuksen, jossa se sitoutui jatkamaan formula ykkösissä vuoteen 2012 asti, joten yhtiö joutunee maksamaan korvauksia F1-sarjan organisaatiolle.

Toyota on maailman suurin autonvalmistaja. Tänä vuonna yhtiö on ennustanut tekevänsä lähes 5,5 miljardin euron tappiot.

Formula ykkösissä on ensi kaudella mukana vain kolme autonvalmistajaa: FIAT (Ferrari), Mercedes-Benz (McLaren) ja Renault, jonka vetäytymisaikeista on tosin liikkunut edelleen huhuja. Saksalainen BMW päätti jo aikaisemmin tänä vuonna luopua leikistä.

Japanilaiset autonvalmistajat ovat viime aikoina vetäytyneet moottoriurheilun parista yksi toisensa perään. Formula ykkösissä Toyota seuraa Hondan vuoden takaista esimerkkiä. Subaru ja Suzuki puolestaan jättivät rallin MM-sarjan viime kauden jälkeen ja Kawasaki lopetti MotoGP-tallinsa. Myös rengasvalmistaja Bridgestone ilmoitti tällä viikolla, ettei se aio jatkaa F1-sarjan virallisena rengastoimittajana enää ensi kauden jälkeen.

Toyotan kuljettajina toimivat päättyneellä kaudella Jarno Trulli ja Timo Glock. Kahdessa viimeisessä kilpailussa loukkaantunutta Glockia tuurasi lupaava japanilaiskuski Kamui Kobayashi.

Toyota oli vielä viime viikolla Kimi Räikkösen perässä. Talli on ollut esillä myös Heikki Kovalaisen mahdollisena työnantajana, mikäli hän joutuu väistymään McLarenilta.

(MTV3-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat