Menivätkö hermot? Professori antaa armahduksen lapsilleen huutaville – mutta vain tietyin ehdoin
Yhdysvaltalaisen CNN-uutiskanavan haastattelema professori uskoo, että lapsille saa huutaa, kunhan sen tekee oikein.
Huutaminen lapselle ei ole niin sanotusti hyvässä huudossa. Esimerkiksi vuonna 2013 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vanhempien huutaminen aiheuttaa lapselle samankaltaisia ongelmia kuin lyöminen, esimerkiksi aggressiivisuutta ja masentuneisuutta.
Nykyaikana täydelliseltä vanhemmalta tunnutaan vaativan lehmän hermoja. Jos aikuisen viesti ei mene läpi lapselle, hänen täytyy vain hengittää syvään ja ajatella mukavia asioita, sillä huutaminen satuttaa pientä ihmistä.
Teksasin yliopistossa työskentelevä kehitys- ja perhepsykologian professori Elizabeth Gershoff kuitenkin antaa armahduksen lapsilleen huutaville kasvattajille. Äänenvoimakkuuden sijaan vihaisen vanhemman pitäisi keskittyä sanojen välittämään sisältöön ja tarkoitusperiin. Kiehuvien tunteiden ei saisi antaa vaikuttaa arvostelukykyyn.
Lasta ei saa kritisoida huutamisen aikana
![Aikuinen ei saisi antaa kiehuvien tunteidensa vaikuttaa arvostelukykyynsä. Kuvituskuva. Copyright: Shutterstock. shutterstock_1214480320](https://im.mtvuutiset.fi/image/7562432/landscape16_9/1024/576/61cfd1b6379a97f726379f8794a36d09/XH/shutterstock-1214480320.jpg 1024w, https://im.mtvuutiset.fi/image/7562432/landscape16_9/792/446/61cfd1b6379a97f726379f8794a36d09/dG/shutterstock-1214480320.jpg 792w, https://im.mtvuutiset.fi/image/7562432/landscape16_9/640/360/61cfd1b6379a97f726379f8794a36d09/Kl/shutterstock-1214480320.jpg 640w, https://im.mtvuutiset.fi/image/7562432/landscape16_9/496/279/61cfd1b6379a97f726379f8794a36d09/Mf/shutterstock-1214480320.jpg 496w, https://im.mtvuutiset.fi/image/7562432/landscape16_9/360/203/61cfd1b6379a97f726379f8794a36d09/Sw/shutterstock-1214480320.jpg 360w, https://im.mtvuutiset.fi/image/7562432/landscape16_9/240/135/61cfd1b6379a97f726379f8794a36d09/dF/shutterstock-1214480320.jpg 240w, https://im.mtvuutiset.fi/image/7562432/landscape16_9/180/101/61cfd1b6379a97f726379f8794a36d09/LZ/shutterstock-1214480320.jpg 180w)
Gershoffin mukaan huutavan vanhemman on tärkeintä pidättäytyä samalla kritisoimasta lasta. Lasta saa huutaen patistaa esimerkiksi pukemaan kengät jalkaan tai pysyttelemään poissa autotieltä. Sen sijaan lapsen kutsuminen samanaikaisesti hitaaksi tai tyhmäksi on vaarallista huutamista.
– Vanhemmat antavat ärtymyksensä näkyä äänessään, koska me haluamme lasten tietävän, että olemme turhautuneita, ja toivomme sen motivoivan heitä, Gershoff sanoo CNN:n haastattelussa.
Tämä on hänen mielestään sopivaa, kunhan vanhempi tekee selväksi olevansa turhautunut lapsen käytökseen, ei lapseen itseensä.
Jos lapsi ei ymmärrä, miksi hänelle huudetaan, hän saattaa alkaa pitää vanhempiaan ja koko maailmaa arvaamattomana, varoittaa kirjailija ja sosiaalityöntekijä Carla Naumburg.
Lapsen ikä ja temperamentti vaikuttavat vastaanottoon
Ääntään korottavan vanhemman on myös tärkeä tajuta, kelle on huutamassa. Taaperoikäinen lapsi ei todennäköisesti ymmärrä, miksi vanhempi huutaa. Sen sijaan pieni lapsi tajuaa vanhemman olevan turhautunut ja vihainen. Taaperolle huutaminen ei todennäköisesti saa lasta toimimaan vanhemman toivomalla tavalla.
Vanhemman tulee lisäksi tarkastella lapsensa reaktiota huutamiseen. Temperamentista riippuen huutaminen voi olla lapselle vain korotettua äänenvoimakkuutta tai henkilökohtainen loukkaus. Myös saman perheen lapset voivat olla temperamentiltaan hyvin erilaisia.
Vanhemman kannattaa myös miettiä, kuinka usein hän lapselleen huutaa. Jatkuvalla huutamisella voi olla kielteisiä vaikutuksia lapsen hyvinvointiin.
Jos vanhempi pelkää huutamisensa vahingoittaneen lastaan, hänen kannattaa pyytää anteeksi. Tämä opettaa Naumburgin mukaan niin lapsille kuin aikuisillekin anteeksiantoa.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää