9 asiaa, jotka yhdistävät huonosti menestyvien lasten vanhempia

Vanhempana oleminen on yksi haastavimmista tehtävistä maailmassa.

Lapsen kasvatus ei tosiaan ole yksinkertaista ja moni asia voi vaikuttaa lapsen menestymiseen elämässä: perheen taloudellinen tilanne, vanhemmilta periytyvä työ ja tietenkin kasvuympäristö.

Tutkijat ovat onnistuneet määrittämään joitakin tekijöitä, jotka yhdistävät koulussa tai elämässä ylipäätään huonosti menestyviä lapsia.

Tässä niistä yhdeksän:

1. Vanhemmat eivät kannusta lasta itsenäistymään

Jo vuonna 1997 tutkittiin, että vanhempien holhoava käytös voi näkyä negatiivisesti lapsessa myöhemmin. Lapsi voi esimerkiksi tuntea itsensä epävarmaksi. Siksipä erityisesti teinien kannustaminen itsenäistymiseen voi olla hyvä asia. Samaisessa tutkimuksessa selvisi, että lapsi saattaa oppia vastustamaan paremmin ryhmäpainetta teini-iässä.

2. Vanhemmat huutavat lapsilleen – ja paljon

Vanhempien huutaminen, kiroilu ja haukkuminen voivat vaikuttaa haitallisesti lapsen hyvinvointiin myöhemmällä iällä, kertoo vuonna 2013 tehty Pittsburghin yliopiston tutkimus. Tällainen käytös näkyi lapsissa käytösongelmina ja masennusoireina.

3. Vanhemmat vahtivat lapsiaan liikaa

Niin kutsutut ”helikopterivanhemmat” puuttuvat lastensa asioihin jatkuvasti ja aivan liikaa. Tällä on ikäviä seurauksia: lapsi voi kärsiä ahdistuksesta ja jopa masennuksesta. Vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että nämä lapset ovat useammin itsetietoisia ja arkoja uusille ideoille. He myös käyttivät enemmän särkylääkkeitä.

4. Vanhemmat antavat lapsensa päättää nukkumaanmenoaikansa

Lapsilla, jotka saavat päättää nukkumaanmenoaikansa, havaittiin useammin käytöshäiriöitä kuin muilla. Epäsäännöllinen unirytmi saattaa vaikuttaa myös lasten aivojen kehitykseen.

5. Vanhemmat antavat lasten katsoa televisiota pienestä pitäen

Eräs vuonna 2007 julkaistu tutkimus todistaa, että lasten runsas television katsominen alle kolmen vuoden ikäisenä vaikuttaa haitallisesti lapsen sanavaraston kehitykseen. Lisäksi lapsella saattaa olla vaikeuksia pysyä kärsivällisenä. Tutkimuksessa paljastui myös yksi hälyttävä seikka lisää: lapsesta voi runsaan ruutuajan myötä tulla koulukiusaaja.

6. Määräilevien vanhempien lapset eivät menesty koulussa

Vanhemmat, jotka vaativat lapsiaan saamaan koulussa vain hyviä numeroita, voivatkin saada jotain aivan päinvastaista. Toisaalta vanhemmat voivat myös tällä tavalla opettaa lapsilleen, että hyvät arvosanat auttavat lasta oppimaan ja pärjäämään elämässä. Aina näin ei kuitenkaan käy ja lapsien koulumenestys voikin jäädä kehnoksi.

7. Vanhemmat ovat kiinni älypuhelimissaan

Vanhemmat, joihin lapsen on vaikea saada kontaktia esimerkiksi älypuhelimen käytön vuoksi, voivat vaikuttaa negatiivisesti lasten kehitykseen.

8. Vanhemmat ovat kylmiä lapsiaan kohtaan

Vanhemmat, jotka jäävät lapsilleen etäisiksi, vahingoittavat lasta merkittävästi. Lapsi tarvitsee lämpöä ja rakkautta vanhemmiltaan. Muutoin lapsi tuntee olonsa turvattomaksi ja heillä on vaikeuksia ylläpitää sosiaalisia suhteita. Tällaiset lapset voivat myös kokea olonsa ahdistuneeksi.

9. Vanhemmat rankaisevat lapsiaan fyysisesti

Lapsen fyysinen kuritus on todettu haitalliseksi lapselle. Kuritusta saaneet lapset kärsivät myöhemmin hyperaktiivisuudesta ja aggressioista. Tänä vuonna julkaistu Texasin yliopiston tutkimus todisti, että fyysinen kuritus johti mielenterveysongelmiin ja kognitiivisiin haasteisiin. Tutkimuksessa seurattiin 160 000 lapsen kehitystä 50 vuoden aikana.

Video: Suomalaislapset pohtivat, mihin äitiä tarvitaan.

Lähde: Tech Insider

Lue myös:

    Uusimmat