Vogue, Elle, Cosmopolitan. Suomalaissuunnittelijan brändi Minna on esiintynyt näissä kaikissa. – Jos ajatellaan lehtien hintoja, firmat eivät enää niin mainosta, eli lehdillä ei tällä hetkellä mene kauhean hyvin. Jos me lähdemme mainostamaan, se on ehdottomasti blogit, jonka kautta saadaan trafiikkia, perustaja Minna Hepburn kertoo.
Suomalainen Minna Hepburn asuu Englannissa. Vuonna 2008 hän perusti oman vaatemerkin, ilman alan koulutusta.
Aluksi perustajansa mukaan nimetyssä Minnassa suunniteltiin naistenmallistoa. Sitten suunta muuttui.
– Asiakkaat rupesivat itse ostamaan meiltä mekkoja häihin. Päätös tuli aika luontaisesti siitä, Minna kertoo.
Ajatuksena oli tehdä pieni häämallisto ja palata sitten naistenvaatteiden pariin. Tästä ajatuksesta on nyt vuosia.
– Mallistohan on vienyt ihan täysin meidän kapasiteettimme. Emme tee naistenmallistoa ollenkaan, myös lastenvaatteita suunnitellut Hepburn kuvaa.
Morsiuspukuja tarjoavassa Minnassa ei myydä pörheitä tyllihameita tai metrin levyisiä sifonkiunelmia.
– En ole ikinä ole ollut hääihminen eikä koko hääinnostus ole oikein kiehtonut, mutta huomasimme hirveän ison markkinaraon: ei ollut vähän erikoisempia hääpukuja. Eivät kaikki halua kermakakku-unelmaa. En itse ainakaan halunnut.
Ei enää häälehteä
Vogue, Elle, Cosmopolitan. Minna on esiintynyt näissä kaikissa. Myyntiä ei kuitenkaan tehdä kiiltävissä lehdissä, vaan jossain ihan muualla – sosiaalisessa mediassa.
– Olen luonut koko brändin sosiaalisen median avulla. Firmat eivät enää paljoa mainosta, eli lehdillä ei tällä hetkellä mene kauhean hyvin. Huomaan itsekin, että lehtien sisältö on muuttunut: rahalla saa mainoksia ja palstatilaa.



