Me Naiset: Riina-Maija Palander sai kuulla Kallen pettämisestä toiselta naiselta: "Ensin tuli raivo"

Entinen alppihiihtäjä Kalle Palander jäi kiinni pettämisestä noin viisi vuotta sitten. Riina-Maija kertoo Me Naisten haastattelussa, kuinka selvisi suhteen pahimmasta kriisistä. 

Riina-Maija Palander kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa, ettei saanut kuulla pettämisestä suoraan mieheltään Kallelta, vaan toinen nainen soitti hänelle. 

– Ihan kuin joku olisi vetänyt päin näköä. Olin tyhjän keskellä ja menettänyt kontrollin kaikesta. Tuntui, kuin en yhtäkkiä enää eläisikään omaa elämääni. 

– Ensin tuli raivo, sitten itsetuntoni tipahti täysin, ja kun ei ollut enää raivoa, tuli suru, Riina-Maija kertoo haastattelussa. 

Pari kuitenkin selvisi lähes kymmenvuotisen liiton pahimmasta kriisistä. Riina-Maija painottaa haastattelussa, ettei pettämistä tarvitse antaa anteeksi, vaan tapahtuneen hyväksyminen riittää.

Hän koki, että jos olisi jättänyt Kallen toisen naisen vuoksi, hänen menetyksensä olisivat kaksinkertaistuneet. 

– Ensin menetät rakkauden, mutta annatko toisen naisen viedä kaiken muunkin? Minä ajattelin, että tämä on mun elämä ja mun lapset ja mun perhe ja mun mies, ja näitä et minulta vie. 

Kalle Palander on Suomen kaikkien aikojen menestynein alppihiihtäjä. Kalle ja Riina-Maija tanssivat häitään vuonna 2007.

Lähde: Me Naiset

Lue myös:

    Uusimmat