Ferrari-kuski Felipe Massa sanoo, että onni oli hänen tallikaverinsa Kimi Räikkösen puolella, kun suomalainen voitti sunnuntaina Ranskan GP:n.
Massa ajoi Ranskassa paalupaikan, kilpailun nopeimman kierrosajan ja johti 70 kierroksen mittaista kilpailua 40 kierroksen ajan, mutta Räikkönen nousi johtoon ja voittoon toisten varikkokäyntien yhteydessä.
- Kaikki toimi iltapäivän aikana täydellisesti paitsi, etten ollut kovinkaan onnekas kilpailun avainhetkillä, ja viime sunnuntaina kaikki onni osui Kimin kohdalle, Massa totesi omilla nettisivuillaan.
- Aika-ajossa hän sai ylimääräisen kierroksen oltuaan ensimmäisenä kuljettajana radalla. Kilpailun alussa hän oli onnekas ohitettuaan Hamiltonin ja sitten hän oli onnekas, kun minä juutuin ruuhkaan, Massa summasi Räikkösen tuuria Ranskan GP:ssä.
Vaikka Massa laittaa asioita onnen piikkiin, on nappiin osunut aika-ajotaktiikka paljastunut yhdeksi Räikkösen voiton avaimeksi. Räikkönen meni ensimmäisenä radalle aika-ajon päätösosiossa ja ehti ajamaan sen aikana yhden kierroksen muita enemmän. Näin hän sai autoonsa kisaa varten polttoainetta yhden lisäkierroksen verran. Tämä lisäkierros, jonka Räikkönen pystyi ajamaan ennen varikkokäyntiään, oli välttämätön suomalaisen voiton kannalta, sillä sen ansiosta hän siirtyi Massan edelle.
(MTV3)