"Marski on horjuva, ei uskalla ratkaista kantaansa" – poliittisesti ruumiiksi julistettu Kekkonen sätti armotta tuoretta presidenttiä jatkosodan viimeisinä päivinä

Urho Kekkosesta vuosikymmeniä kirjoittanut Juhani Suomi palaa jälleen suosikkiaiheensa pariin teoksessaan Kolmasti kuopattu. Tällä kertaa tarinan paino on Kekkosen presidenttiyttä edeltäneissä vuosikymmenissä.

7:32
Miksi Kekkonen päätyi puuhun? Legendaariset palmuunkiipeämiskuvat ottanut Stina Mäenpää kertoo, mitä kuvanottohetkellä tapahtui.

Ehtiikö Suomi solmia rauhan, ennen kuin se on liian myöhäistä? Tämä oli 43-vuotiaan Urho Kekkonen päällimmäinen huoli loppukesästä 1944, Juhani Suomi kirjoittaa.

Suomen poliittisella johdolla oli kiistämättä kiire. Liki kaikki myönsivät, että Saksa häviää sodan. Suomella ei ollut varaa jäädä seuraamaan Adolf Hitlerin armeijoiden lopullista romahtamista.

"Mitään ei ole tapahtunut"

Presidentti Risto Ryti vaihtui Carl Gustaf Mannerheimiin, jotta rauhanneuvotteluihin saataisiin vauhtia.

– Rytin eroamisesta on kulunut yli 2 viikkoa, eikä mitään ole tapahtunut. Heti kun he (neuvostoliittolaiset) ovat saaneet Viron puhdistetuksi, siirtävät he joukkonsa Suomea vastaan, kirjoitti Kekkonen peloistaan puolisolleen Sylvi Kekkoselle elokuussa 1944.

– Ryssä on sanonut, että jos asia viivästyy ja he ehtivät väkivallalla Suomeen, silloin ei enää neuvotella, Kekkonen jatkaa.

Kekkonen paitsi pelkäsi Neuvostoliittoa, niin syytti Suomen hallitusta naiiviudesta ja viivyttelystä. Kekkosen mielestä poliittisessa johdossa ei ymmärretty tilanteen vaativan nopeita päätöksiä.

Erityisesti Kekkonen sätti Mannerheimia, armeijan ylipäällikköä ja tuoretta presidenttiä.

– Marski on horjuva, ei uskalla ratkaista kantaansa, Kekkonen moitti.

Kekkonen leimattiin petturiksi

Uudessa kirjassaan Kolmasti kuopattu Juhani Suomi kertoo, että Mannerheimin arpomisen lisäksi rauhanneuvotteluita hidastivat Suomessa myös Kekkosen edustaman maalaisliiton ministerit. Moni heistä piti Neuvostoliiton tarjoamia rauhanehtoja liian kovina.

Sotaa haluttiin jatkaa. Maalaisliiton kansanedustaja Taavi Vilhula huusi: "Ryssäviha on säilytettävä".

Rauhaa puoltanut Kekkonen leimattiin puoluetovereidensa keskuudessa "petturiksi ja valehtelijaksi", Suomi väittää.

Rauha kuitenkin solmittiin, sillä poliittinen ja sotilaallinen tilanne ei juuri jättänyt tilaa saksalaismielisyydelle.

"Me olemme hävinneet sodan"

Tykkien hiljennyttyä Kekkonen pääsi esittelemään näkemyksiään Yleisradioon. Puheessaan Kekkonen lausui sanat, joilla hän muotoili ulkopoliittista näkemystään, joka tultaisiin tuntemaan niin sanottuna Paasikiven-Kekkosen linjana.

– Me olemme hävinneet sodan. Meidän on tunnustettava häviömme siinä mielessä lopulliseksi, että me emme koskaan voi sotaisin keinoin saavuttaa sitä asemaa, mikä meillä oli ennen sotia. Neuvostoliiton ylivoima on ehdoton ja jatkuva, Kekkonen totesi.

Kekkosen sanat olivat monelle myrkkyä.

– Revanssiajatus tietää kansamme tuhoa, Kekkonen alleviivasi.

Suhteet Neuvostoliittoon oli Kekkosen mielestä pakko eheyttää.

– Kun me emme voi muuttaa tai kieltää maantiedettä, on meidän valvollisuutemme toimia niin, että maittemme välille saadaan luoduksi meidän etujemme mukaiset suhteet. Rajariitaisuuksista kärsii näet aina enemmän heikompi osapuoli, Kekkonen linjaa.

– Luottamuksen ansaitseminen ja naapurisovun luominen on ainoa tie, joka voi turvata itsenäisyytemme, Kekkonen jatkoi. 

Puheenvuoro nosti Kekkosen suosituksi haastateltavaksi. Hänen puheestaan tuli poliittinen kiistakapula, jonka ydinajatuksia joko kannatettiin tai vastustettiin. Se oli selkeä voitto Kekkoselle, jota oli jo ehditty pitää "poliittisena ruumiina".

Urho Kekkosen paluun politiikan kovimpaan ytimeen voi katsoa näkyvästi alkaneen tuosta radiopuheesta. Se on myös todellinen lähtölaukaus Kekkosen 8-osaisen elämäkerran kirjoittaneen Juhani Suomen uutuusteokselle Kolmasti kuopattu.

Kekkonen on kirjojen vakiaihe

Uutuuskirjassaan Juhani Suomi kertoo vuosina 1954–1982 presidenttinä toimineen Kekkosen poliittisesta taistelusta, josta ei puutu sen enempää vihollisia kuin vehkeilyäkään.

Kolmasti kuopattu on selkeästi kirjoitettu Kekkosen näkemyksiä korostaen, mikä ei ole ihme, kun ottaa huomioon Suomen aikaisemman tuotannon, johon lukeutuu muun muassa Kekkosen päiväkirjojen toimittaminen.

Aihevalintaansa Suomi perustelee sillä, että hänen mukaansa Kekkosta käsittelevät tekstit ovat painottaneet "lähes yksinomaan" Kekkosen presidenttivuosia ja niistäkin kahta viimeistä kautta.

Esipuheessaan Suomi sanoo haluavansa palauttaa ihmisten mieliin ne vuodet, joina Kekkonen ”keskeyttämättä” taisteli sekä omasta asemastaan että maan ulkopoliittisesta linjasta. Taistelun Kekkonen kävi Suomen mukaan "pitkälle yksin".

Suomen ohella Kekkosesta ovat viime vuosina kirjoittaneet muun muassa Seppo Keränen teoksessa Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä (2019), Juuso Salokoski kirjassa Koulupoikien Yrjö Schildt ja Urho Kekkonen vapaussota (2018), Kalle Virtapohja teoksessa Kekkonen urheilumiehenä (2018) ja Lotta Lounasmeri ja tutkijaryhmä kirjassa Vallan ihmeellinen Kekkonen (2016).

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja