Lasse Lehtinen: Tanner, itsenäisen Suomen mies (Otava 2017)
Vaikka Väinö Tanner (1881 - 1966) oli yksi 1900-luvun merkittävimpiä suomalaisia valtiomiehistä, hän ei koskaan tullut niin tunnetuksi kuin esimerkiksi presidentit. Niinpä onkin hyvä, että Lasse Lehtinen on tehnyt tämän valtavan, lähes 900-sivuisen kokonaisesityksen miehen elämästä.
Tanner syntyi Helsingin Ruoholahdessa jarrumiehen pojaksi. Vaikka koti oli nykymittapuun mukaan köyhä, kuului Tanner kuitenkin tuon ajan työväestön hieman parempiin piireihin, olihan isä rautatieläinen. Rahaa riitti juuri ja juuri koulutukseen ja se oli merkittävä asia siirryttäessä merkittäviin tehtäviin.
Tanner-kirjassa ei ole kovinkaan paljon uusia lähteitä mutta siihen on koottu erittäin luettavalla tavalla aikalaistieto ja myöhempien muistelijoiden näkemykset miehestä. Mukavana lisänä on Tannerin ja tämän vaimon ennenjulkaisematon yksityinen kirjeenvaihto, joka inhimillistää teosta.
Kirja keskittyy katsomaan suomalaista politiikkaa Tannerin silmin. Siinä paneudutaan oikeistososialidemokraattisesta näkökulmasta Suomen politiikkaan 1900-luvun alusta 1960-luvun lopulle. Matkaan mahtuu paljon tapahtumia, joissa Tanner oli intensiivisesti mukana.
Tanner ehti olla monessa mukana
Sisällissodassa Tanner jäi punakapinaa tai vallankumousta vastustavien leiriin. Kun saksalaiset keväällä 1918 valtasivat Helsingin, Tanner ja saksalaisten johtaja Rüdiger von der Goltz ryhtyivät jonkinlaiseen yhteistyöhön. Tämä saattoi pelastaa Tannerin tuon ajan kostonhimoisessa Helsingissä. Tannerin johtamaa Elantoa kun syytettiin punakapinallisten ruokkimisesta, tosin rahaa vastaan.