Mainos

Märkä sää jatkuu – luvassa puolen kuukauden sademäärä kerralla

Sää jatkuu sateisena. Vettä tulee ajoittain koko maassa pohjoista Lappia lukuun ottamatta.

– Jatkuvan sateen alue on siirtynyt yön aikana Itä-Suomesta maan keskiosiin. Jälkipuolella tulee kuurosateita ja mukana on myös ukkoskuuroja. Sateiden ja ukkosten välissä voi aurinkokin päästä idässä näkyville, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta päivän säästä.

Vähitellen päivän aikana yhtenäinen sadealue siirtyy maan länsiosan päälle.

– Iso osa Etelä- ja Itä-Suomea on puolipilvisen ja pilvisen säätyypin alla. Tällöin tulee myös ukkosia.

Päivälämpötilat ovat etelässä 14–16 astetta. Tuulisinta ja sateisinta on rintaman länsipuolella Pohjois-Pohjanmaalla. Läntisillä merialueilla myös tuuli on kovaa.

– Pohjoisin Lappi on tänään enimmäkseen poutainen. Aurinkokin näyttäytyy. Paikalliset sadekuurot ovat silti mahdollisia, Pouta kertoo.

Jatkuvan sateen alue siirtyy illan ja yön kuluessa itäiseen Lappiin.

– Matalapaine on kyllä vähitellen antamassa periksi loppuviikkoa kohden, ennustaa Pouta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.