Marja-Sisko Aalto Kuopion hiippakunnan notaariksi

Entinen Imatran kirkkoherra Marja-Sisko Aalto on valittu Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin uudeksi notaariksi. Tuomiokapituli valitsi Aallon virkaan suljetussa lippuäänestyksessä äänin 4-2.

Aalto, 56, erosi viime maaliskuussa virastaan Imatralla, koska hän ei kokenut saavansa riittävää yhteyttä ja luottamusta seurakunnassa sukupuolenkorjausleikkauksen jälkeen.

Kuopiossa tuomiokapitulia johtaa piispa Wille Riekkinen. Tuomiokapitulissa on seitsemän jäsentä, joista yksi oli poissa. Äänestyksessä vähemmistöön jääneet olisivat valinneet virkaan Kuopion hiippakunnan määräaikaisen hiippakuntasihteerin, pastori Mika Niskasen.

Notaarin virkaan oli toistakymmentä hakijaa. Lakimiesasessori Tuija Alatalon mukaan Aallon kanssa sovitaan työn aloittamisesta sen jälkeen, kun valinta on saanut lainvoiman.

Notaarin tehtäviin kuuluvat muun muassa hiippakunnan papiston henkilöstöasiat sekä toimiminen tuomiokapitulin sihteerinä.

Aalto: Olen hämmentynyt ja onnellinen

Marja-Sisko Aalto sanoi valinnan jälkeen olevansa hämmentynyt ja onnellinen.

- Tämä oli pitkä prosessi. Olen kiitollinen valinnasta, hän sanoi STT:lle.

Hän kertoi hakeneensa kahden vuoden aikana tuloksetta yli 20:ta kirkon virkaa muun muassa kirkkohallituksesta ja Vantaan seurakuntayhtymässä. Vaikka tuomiokapitulin notaarin tehtävät ovat hallinnollisia, Aalto lupaa toimia edelleen pappina.

-Mikään ei estä hoitamasta papillisia tehtäviä vapaa-aikana, han sanoi.

Aalto on Suomen kirkon ensimmäinen julkisuuteen tullut transsukupuolinen pappi. Hän ilmoitti korjausleikkauksestaan marraskuussa 2008. Aiemmin hän on kertonut tietävänsä kolme muutakin pappia, jotka painiskelevat samanlaisten ongelmien kanssa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat