Margarita sai tyttären, joka on ensimmäinen Suomeen syntynyt Helsinki: "Sosiaalisessa mediassa ajatellaan, että sukunimi ei ole aito"

Kuka pääsi kalenteriin? 8:03
Mitkä nimet pääsevät nimipäiväkalenteriin ja millä perusteella? Aiheesta keskustellaan videolla.

Yhä useampi suomalainen keksii itselleen uudissukunimen. Yksi heistä on Margarita Helsinki, jolla on yksi harvinaisimmista sukunimistä Suomessa. Hän vaihtoi sukunimensä käyttöön vuonna 2017.

– Mulla oli silloin ex-mieheni sukunimi ja halusin vaihtaa sen kokonaan uuteen. Tuntui luontevammalta ottaa kokonaan uusi nimi, eikä palata tyttönimeeni, Margarita Helsinki kertoo.

Margarita pyöritteli useamman vuoden sitä, minkä sukunimen ottaisi, eikä tahtonut löytää itselle sopivaa.

– Rupesin tutkimaan tarkemmin sukunimien historiaa ja sitä, kuinka sukunimet ovat syntyneet vuosien saatossa. Yleisesti sukunimet on Suomessa annettu kylien ja asuinpaikkakunnan mukaan. Niinpä valitsin sukunimen itselleni oman asuinpaikkani ja synnyinpaikkakuntani mukaan.

– Kun sain sukunimen Helsinki päähäni, totta kai tarkistin, onko sitä olemassa. Sukunimi ei saa olla entuudestaan käytössä, ellei se ole oman suvun käytössä”, Margarita kertoo.

– Eniten hämmästytti se, että monia muita kaupunkien nimiä oli käytössä, mutta Helsinkiä ei.

Margarita laittoi hakemuksen nimenmuutoksesta sisään maistraattiin, odotti tuloksia ja sai vielä aikaa pureksia ajatusta uudesta nimestä.

"Kiva, että puhutaan muustakin kuin säästä"

Nimenmuutos aiheutti Margaritan lähipiirissä kaikenlaisia reaktioita.

– Lopulta mitä lähempi lähipiiri on, niin sitä vähemmän sillä sukunimellä on väliä, kun eihän me kutsuta toisiamme sukunimellä. Enemmänkin on niin, että mitä kauemmas menee lähipiiristä, niin sitä enemmän sukunimellä on merkitystä, Margarita kertoo.

– Tuntuu, että sosiaalisessa mediassa ajatellaan, että sukunimi ei ole aito, koska jotkut käyttävät siellä peitenimiä. Facebookissa, jos laittaa hakuun Helsinki-nimen, pomppaa sieltä minulle “sukulaisia” iso liuta. Kun asioi jossain, missä käyttää sukunimeä, niin monesti siitä saa mukavaa kommenttia. Usein joudun erikseen sanomaan, että kyseessä on tosiaan sukunimi, ei paikkakunta.

Margaritaa nimen saama huomio ei kuitenkaan haittaa, vaan hän ymmärtää, että sukunimi herättää kiinnostusta.

– Olen huomannut, että small talkissa sukunimeni on sellainen, mihin tartutaan aika helposti ja on ihan kiva, että puhutaan muustakin kuin säästä, Margarita nauraa.

– Mutta se on hassua, että se on just tämä sukunimi. Kuvittelisin, että jos esittelisin itseni Margarita Suomeksi, niin se ei kuulostaisi monenkaan korvaan kovin vieraalta.

Margarita uskoo sen johtuvan siitä, että nimi on vielä niin uusi, etteivät ihmiset ole törmänneet siihen missään.

– Pikkuhiljaa, kun aikaa ja vuosia menee eteenpäin, niin ehkä nimi ei tunnu ihmisistä enää niin oudolta.

Aurora Amelie – Suomen ensimmäinen Helsingiksi syntynyt

Margarita puolisoineen saivat viime vuonna lapsen. Tytön nimi on Aurora Amelie Helsinki, joten hän on ensimmäinen Helsinki-nimisenä syntynyt suomalainen.

– Puolison kanssa oli selvää, että jos lapsia saadaan, niin lapsi saa sukunimeni.

Nimenmuutos

Sukunimen muutosta haetaan maistraatista ja nimenmuutos maksaa.

Uudissukunimellä tarkoitetaan sukunimeä, joka ei ole nykyisin käytössä väestötietojärjestelmän mukaan elossa olevalla henkilöllä.

Jokainen uudisnimi hyväksytään nimilautakunnassa.

Uudeksi sukunimeksi voi hakea  myös väestötietojärjestelmässä jo olevaa nimeä, jos se on omalla suvulla käytössä itsestä lukien korkeintaan viisi sukupolvea taaksepäin.

Tarkista täältä montako sukunimi-kaimaa sinulla on.

Lähde: Väestörekisterikeskus

Lue myös:

    Uusimmat