Olympialaisissa hypätään normaalimäen, suurmäen ja joukkuemäen kilpailut. Sekä normaalimäessä että suurmäessä pisteet lasketaan ynnäämällä kahden hypyn pisteet yhteen. Eniten pisteitä saanut voittaa. Jälkimmäinen kierros hypätään avauskierroksen käännetyssä paremmuusjärjestyksessä. Joukkuemäessä neljä hyppääjää hyppäävät kaksi kierrosta ja kaikkien kahdeksan hypyn pisteet lasketaan yhteen.
Hyppääjän puvun täytyy myötäillä vartalon muotoja pystyasennossa kokotoleranssin ollessa 6 cm puvun jokaisessa kohdassa. Poikkeuksena hihan pituus sekä haarapituus, joissa toleranssi on 4 cm.
Pisteitä jaetaan hypyn pituuden sekä tyylin perusteella. Mäen K-pisteeseen kantanut hyppy tuottaa 60 pituuspistettä. Normaalimäessä 1 metri yli tai ali K-pisteen on plus tai miinus 2,0 pistettä, suurmäessä 1 metri on plus tai miinus 1,8 pistettä.
Kaikkiin mäkiin on määritelty HS-pituus. Kilpailun jury kokoontuu, jos joku hyppääjistä saavuttaa 95 % HS:stä. Jury voi turvallisuussyistä laittaa hyppykierroksen uusiksi, jolloin kyseisellä kierroksella jo hypätyt hypyt mitätöidään.
Viisi tuomaria arvioi hypyn tyyliä: ilmalentoa, alastuloa ja loppuliukua. Maksimipisteet ovat 20 per tuomari. Tuomarit vähentävät pisteitä hyppääjän virheistä. Tuomareiden pisteistä ylin ja alin lukema putoavat pois, ja kolme muuta pistemäärää lasketaan yhteen. Hypyn kokonaispisteet = pituuspisteiden ja tyylipisteiden summa.
Arvostelutuomarit arvioivat hyppääjän liikkeiden antamaa vaikutelmaa tarkkuuden (eri hyppyvaiheiden ajoitus), tyylin (liikkeet hypyn aikana), vakauden (ilmalentoasento, loppuliuku) ja yleisen varmuuden osalta. Arviointi alkaa hyppääjän ohittaessa hyppyrin keulan ja päättyy hänen ylittäessään kaatumisrajan.
Yksityiskohtainen selvitys mäkihypyn tuomaripisteiden määräytymisestä (lähde Hiihtoliitto):
Ilmalennon arviointikriteerit:
- ilmavirtausten (ilmanpaineen) tietoinen/aktiivinen hyödyntäminen
- vartalon ja suksien muodostama aerodynaaminen lentävä kokonaisuus
- vakaa ja sekä käsien, jalkojen että suksien suhteen täysin symmetrinen ilmalentoasento
- täysin suoriksi ojentuneet jalat
Ilmalennon pistevähennykset: (max 5,0):
Sukset ja vartalo eivät muodosta aerodynaamista kokonaisuutta 0,5 – 2,0 pistettä
Epävarmuus (käsillä ”soutamista”, vartalo ei hallinnassa, jalat koukussa) 0,5 – 1,0
Kädet epäsymmetrisesti ja/tai rauhattomat 0,5 – 1,0
Jalat epäsymmetrisesti ja/tai rauhattomat 0,5 – 1,0
Sukset eivät samalla tasolla ja/tai rauhattomat 0,5 – 1,0
Alastulon arviointikriteerit:
- Juoheva siirtyminen ilmalentoasennosta alastuloasentoon ylävartaloa kohottamalla.
- Toisen jalan siirtäminen toisen edelle ja polvien vähäinen koukistaminen suksien kantojen koskettaessa alastulorinnettä.
- Kannoistaan taipuvien suksien aikaansaaman alastulovoiman pehmentämisen tehostaminen.
- Vakaa alastulo polvista joustamalla ja toista jalkaa enemmän eteen vieden.
- Oikeaoppinen telemark-asento alastulon lopussa eli riittävä jalkojen välinen etäisyys (n.1 jalanmitta) ja selkeästi voimakkaampi jousto taemmasta polvesta.
- Sukset samansuuntaisesti lähellä toisiaan (max. 2 suksen leveyttä, molempien suksenpohjien täydellinen lumikosketus).
Alaston pistevähennykset (max 5,0)
Ei telemarkin alkua ensimmäisessä maakosketuksessa (tasajalka) eikä telemark asentoa loppuvaiheessa (yksittäisvirheenä). Min. 2,0 pistettä
Puutteita liikkeiden harmoniassa alastulon aikana, ilmalennon lopusta loppuliukuasentoon. 0,5 – 1,0 p.
Ensimmäisen maakosketuksen aikana ei vähäistä telemarkasentoa eikä joustoa. 0,5 – 1,5 p.
Puutteita alastulovoimien vastaanottamisessa peh meästi alastulossa tai telemarkasennon teossa maakosketuksen jälkeen.(epävarmuus, liian jäykkä tai liian syvä tasajalka-alastulo) 0,5 – 1,5 p.
Rauhattomat tai epävarmat käsiasennot tasapainon saavuttamiseksi 0,5 – 1,0 p.
Puutteita suksien hallinnassa (sukset leveämmällä kuin 2 suksen leveyttä ja/tai kantillaan) 0,5 – 1,0 p.
Loppuliu'un arviointikriteerit:
- Telemark-asennon säilyttäminen alastulon jälkeen (noin 10 – 15 metrin matkalla)
- Sukset samansuuntaisesti lähellä toisiaan, (aurausasento sallittu)
- Vakaa ja turvallinen kaatumarajan ylitys paino molemmilla jaloilla, kädet rentoina
Loppuliu'un pistevähennykset:
Pieniä puutteita loppuliu`ussa (ajoittaista epävarmuutta ja rauhattomuutta, sukset eivät täysin pintaa vasten tai samaan suuntaan). 0,5 – 1,5 pistettä
Suurempia puutteita loppuliu`ussa (epäpuhtautta, epävarmuutta, sukset kantillaan tai eivät samaan suuntaan), suunnan muutosta. 2,0 – 2,5 p.
Suuria puutteita loppuliu`ussa (erittäin epävarma, kaatumisvaara ennen kaatumisrajaa tai sen ylityksen aikana; lyhytaikainen maakosketus vartalon osilla, käsillä) 3,0 p.
Ajoittainen tasapainon menetys (kädet tai takapuoli suksia / lunta vasten). 3,5 - 5,0 p.
Kaatuminen ennen kaatumisrajaa tai kaatumisrajalla. 7,0 p.
Lajihistoria:
Mäkihyppy syntyi kilpailulajina 1800-luvulla Norjassa. Lajin pioneerina pidetään Sondre Nordheimia, joka 1868 leiskautti 19,5 metrin hypyn. Vuosien 1952 ja 1960 talvikisojen olympiatuli sytytettiin hänen majassaan.
Mäkihypystä tuli olympialaji jo ensimmäisissä talvikisoissa Chamonix’ssa 1924. Norjalaiset hyppääjät voittivat kaikki olympiakultamitalit vuoteen 1952 saakka. Sarja katkesi vasta Cortina d’Ampezzossa 1956, kun Antti Hyvärinen ja Aulis Kallakorpi ottivat Suomelle kaksoisvoiton.
Suomalaiset valtasivat ilmaherruuden 1950-luvulla. Menestyksen salaisuus oli uusi aerodynaaminen hyppytyyli, jossa lennettiin vahvassa etunojassa liikkumattomana kuin patsas; aiemmin oli suosittu käsien ”elävää” pyörittämistä. Arvokisoissa on hypätty kaksi henkilökohtaista kilpailua vuodesta 1962 lähtien: normaalimäki ja suurmäki. Tuplavoittoon olympiakisoissa ovat pystyneet vain Matti Nykänen (1988) ja sveitsiläinen Simon Ammann (2002). Joukkuemäki otettiin olympiakisoihin 1988. Lillehammerista 1994 lähtien pisteisiin on laskettu kaikkien 4 miehen hypyt, aiemmin vain kummankin kierroksen kolmen parhaan.
Innsbruckissa 1964 hypättiin ainoan kerran olympiakisoissa kolmen kierroksen mäkikilpailu: huonoin hyppy poistettiin yhteispisteistä. Veikko Kankkonen sai näin anteeksi epäonnistuneen ensimmäisen hyppynsä ja voitti normaalimäen kultaa. Käänteinen hyppyjärjestys toisella kierroksella otettiin olympiakisoissa käyttöön 1988.
Ensimmäisen olympiamitalin V-tyylillä voitti tšekki Jiri Malec (normaalimäen pronssia 1988). ”Haarahyppyjen” lopullinen läpimurto tapahtui kaudella 1991/92. Vasta 16-vuotias Toni Nieminen omaksui uuden tyylin parhaiten ja liiteli kahteen olympiakultaan Courchevelin mäissä. Niemisen kumppanit joukkuemäessä (Ari-Pekka Nikkola, Mika Laitinen, Risto Laakkonen) olivat viimeiset vanhan tyylin olympiavoittajat. Ainoa kummallakin tyylillä olympiavoiton ottanut hyppääjä on itäsaksalainen Jens Weissflog (kultaa 1984 ja 1994).
Olympiamäkihistorian suurin voittomarginaali on Matti Nykäsen 17,5 pisteen ero Weissflogiin Sarajevon suurmäessä 1984. Tiukin kilpailu käytiin Sapporon suurmäessä 1972: Tauno Käyhkö hävisi kultamitalisti Wojciech Fortunalle vain 0,7 pistettä mutta jäi neljänneksi. Salt Laken joukkuemäessä 2002 Suomi menetti kullan Saksalle 0,1 pisteen erolla.
Suomen mäkihyppymitalit:
1956
kulta Antti Hyvärinen, hopea Aulis Kallakorpi
1960
hopea Niilo Halonen
1964
kulta normaalimäki Veikko Kankkonen, hopea suurmäki Veikko Kankkonen
1980
kulta suurmäki Jouko Törmänen, pronssi suurmäki Jari Puikkonen
1984
kulta suurmäki Matti Nykänen, hopea normaalimäki Matti Nykänen, pronssi normaalimäki Jari Puikkonen
1988
kulta normaalimäki Matti Nykänen, kulta suurmäki Matti Nykänen, kulta joukkuemäki Ari-Pekka Nikkola, Matti Nykänen,Tuomo Ylipulli, Jari Puikkonen
1992
kulta suurmäki Toni Nieminen, kulta joukkuemäki Ari-Pekka Nikkola, Mika Laitinen, Risto Laakkonen, Toni Nieminen, pronssi normaalimäki Toni Nieminen
1998
kulta normaalimäki Jani Soininen, hopea suurmäki Jani Soininen
2002
hopea joukkuemäki Matti Hautamäki, Veli-Matti Lindström, Risto Jussilainen, Janne Ahonen, pronssi suurmäki Matti Hautamäki
Mäkihypyn parhaat mitalimaat:
K H P Yht. Suomi 10 6 4 20 Norja 8 9 7 24 Saksa 4 2 2 8 Itävalta 3 6 8 17 Japani 3 4 2 9 DDR 2 3 2 7 Sveitsi 2 1 – 3 Tshekkoslovakia 1 2 4 7 Puola 1 1 1 3 Neuvostoliitto 1 – – 1
Mäkihypyn parhaat mitalistit:
K H P Vuodet Matti Nykänen FIN 4 1 0 1984–88 Jens Weissflog GDR/GER 3 1 0 1984–94 Birger Ruud NOR 2 1 0 1932–48 Kazuyoshi Funaki JPN 2 1 0 1998 Toni Nieminen FIN 2 0 1 1992 Ari-Pekka Nikkola FIN 2 0 0 1988–92 Simon Ammann SUI 2 0 0 2002 Sven Hannawald GER 1 2 0 1998–02
Lähde: www.torinokisasivut.fi, www.hiihtoliitto.fi
(MTV3)