Kuulla ei tunnetusti ole omaa ilmakehää, mutta Maalla on. Tuoreen tutkimuksen mukaan Maan ilmakehä on kuitenkin vuotanut Kuuhun jo miljardien vuosien ajan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan Maan ilmakehästä kulkeutuu hiukkasia Kuun pinnalle. Syypääksi epäillään maapallon magneettikenttää.
Asiasta uutisoiva tiedesivusto Science Alert kertoo, että Apollo-lentojen mukana tuodut näytteet Kuun pinnalta paljastivat, että kivipölyn mukana on poikkeuksellisen paljon haihtuvia aineita, erityisesti typpeä.
Yhtenä syynä on pidetty aurinkotuulta. Myös pienten meteoriittien iskeytyminen Kuun pintaan saattaisi aiheuttaa muutoksia pinnan koostumukseen.
Lue myös: Kohuprofessori vauhdissa: ”Muukalaisten taistelualus” nyt lähimmillään Maata
Maan ilmakehää on myös pohdittu hiukkasten lähteenä. Aiemman uskomuksen mukaan tämä olisi kuitenkin ollut mahdollista vain ennen muinoin, ennen Maan magneettikentän muodostumista. Olettamuksen mukaan Maan ilmakehä vangitsisi hiukkaset sisäänsä.
Rochesterin yliopiston tutkijoiden simulaatio paljasti kuitenkin yllättäen, että itse asiassa juuri nykyisenlainen maapallo lähettää hiukkasia Kuuhun tehokkaimmin.

