Lasten pallopeleissä maalivahdiksi laitetaan usein porukan hitain tai muuten kömpelö kaveri, josta ei muiden pelaajien mukaan olisi takapihan kentällä muuten kuin harmia. Joillakin pihoilla maaliin ei kuitenkaan pakoteta ketään, sillä porukasta löytyy pelaaja, jolle oman maalin suojeleminen on maaliverkkojen heiluttelemista tärkeämpää.
Osa heistä jatkaa maalivahdin uraansa eri palloilulajeissa aina aikuisikään asti. Viimeistään silloin mielikuvat maalivahdeista kentän huonokuntoisimpina pelureina murskaantuvat, sillä puolustuksen tukipilarina läpi ottelun maalitolppien välissä torjuva "veskari" omaa usein koko joukkueen parhaan kunnon ja kestävyysarvot.
- Puoliajalla on vaihdettava paitaa, hiki virtaa sen verran, koska nopeassa pelissä ei ehdi eikä kannata seisoskella viivalla, jääpalloseura Botnian maalivahti Simo Aulavuo, 23, kertoo urakoinnistaan.
- Pelin jälkeen on yhtä puhki, vaikkei olisi tullut yhtään torjuntaa tai olisi ollut pallosateessa koko ajan. Keskittyminen 90 minuutin ajan on rankkaa, jalkapalloseura HJK:n luottovahti Ville Wallen, 28, paljastaa.
Menestys on pääasia
Wallenista huokuu maalivahdille tyypillistä rauhallisuutta vieressä vipeltävien helsinkiläisseuran kenttäpelaajien sijaan. Haastateltavien ensimmäinen mieleen tullut ominaisuus hyvällä maalivahdille löytyykin pään sisältä.
- Kun hermot pettävät, mistään ei tule mitään ja se vaikuttaa oman suorituksen lisäksi koko joukkueeseen, espoolaisen naisten salibandyseura Oilersin maalivahti Sofia Kokkonen, 22, selvittää.
Hermokontrollin lisäksi täydelliseltä maalivahdilta vaaditaan isoa kokoa, ketteryyttä, ennakkoluulottomuutta, pelisilmää ja tasaista suoritusvarmuutta. Edellisten yhdistäminen on mahdottomuuden rajoissa ja haastavuutta löytyy myös siinä, että rauhallisen huipputorjujan olisi pystyttävä johtamaan joukkuetta kentältä käsin.