Jatkuva etätyö voi toisinaan puuduttaa, mutta se on rankkaa myös lemmikeille – ainakin kissoille!
Elokuussa 2021 nimimerkki joannamont kertoi Twitter-seuraajilleen kuulleensa eläinlääkäriltä erikoisen faktan.
– Eläinlääkäri kertoi, että covid-pandemian alettua hän on hoitanut monia masentuneita kissoja, joita ärsyttävät ihmiset, jotka ovat kotona koko päivän. Selvästi tämä ei ole hauskaa, mutta on se kissamaisin asia, jonka olen koskaan kuullut, Joanna sanaili.
– Ilmeisesti koirilla ei ole samaa ongelmaa.
Lue myös: 5-vuotias Lily-koira menetti 17 hammasta, koska pelästyi ilotulitteita – eläinlääkäri Karoliinalta muistutus uudestavuodesta
"Osa kissoista stressaa enemmän kotona pandemian aikana"
Eläinjärjestö Cats Protectionin edustaja muistutti omistajia siitä, että lemmikeille ihmisen jatkuva, yllättäen alkanut paikallaolo voi olla rasite.
– Vaikuttaa siltä, että osa kissoista stressaa enemmän kotona pandemian aikana. Muutokset kissan rutiineihin saattavat aina aiheuttaa stressiä, koska kissat ovat tavoilleen uskollisia, järjestö totesi Mirrorin mukaan.
– Tämän lisäksi turvalliset tai hiljaiset tilat, joihin kissa on aiemmin voinut piiloutua, on saatettu muuttaa kotitoimistoiksi, joten kissalla ei enää ole hiljaista paikkaa.
Katso myös: Kissa ei pissi väärään paikkaan "kostoksi", muistuttaa eläinlääkäri. Vahinkopissojen taustalta löytyy aina jokin syy! Juttu jatkuu videon alla.
