Luonnonlohi elpymään päin

Viime vuosina lohen luonnonkannat ovat vahvistuneet Tornionjoessa ja Simojoessa. Ne ovat Suomen ainoat Itämereen laskevat joet, joissa on jäljellä alkuperäinen luonnossa lisääntyvä lohikanta. Avainasemassa luonnonvaraisten lohikantojen säilyttämisessä on kalastuksen säätely. Näin todettiin Helsingissä Kala 99 -messuilla julkistetussa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen julkaisemassa teoksessa Vastavirtaan-Lohen, meritaimenen ja vaellussiian luonnonkannat ja niiden tulevaisuus. Kirja kokoaa yhteen viimeisimmän tutkimustiedon ja kokemuksen vaelluskalakantojen elvytyksestä.

Pyyntirajoitukset elvyttivät kantoja

Kirjan mukaan vuonna 1996 tiukentunut meri- ja rannikkokalastuksen säätely sekä pyynnin rajoittaminen joissa ja jokisuissa on ollut tärkein Tornionjoen ja Simojoen lohikantoja vahvistanut tekijä. Rajoitusten jälkeen jokien lohikannat alkoivat elpyä. Kotiutusistutusten ansiosta lohta on noussut nyt myös Kiiminkijokeen ja Pyhäjokeen. Luonnonvaraiset lohikalakannat ovat kirjan toisena toimittajana toimineen tutkija Keijo Juntusen mukaan arvokkaita ja tärkeitä, koska niissä säilyvät ominaisuudet, joiden avulla lohet pystyvät selviytymään elinolojen muutoksista. Heikkoja kantoja voidaan tukea laajan perimän omaavilla emokaloilla. Suomen vanhoille luonnonvaraisille lohikannoille erityisen kohtalokkaaksi koitui sodanjälkeinen aika. Juntunen kutsuu sodanjälkeistä aikakautta "tuhon ajaksi", koska jälleenrakennuksen ja sotakorvauksien maksamisen aika jokien valjastamisineen koitui monien luonnonvaraisten lohikantojen tuhoksi. -Kun luonnonkanta tuhoutuu, se on aina peruuttamatonta, Juntunen sanoo. Voimalaitosrakentamisen lisäksi vaeltaville lohikalakannoille ovat aiheuttaneet tuhoa 1950-70-luvuilla uiton ja tulvasuojelun vuoksi tehdyt koskien perkaukset, saastuminen ja lohenpoikasia tappava M74-oireyhtymä.

Suomessa tultu jälkijunassa

Mm. kalaportaiden rakentamisessa Suomi on Juntusen mukaan vielä kehitysmaa. -Muualla maailmassa on oltu huomattavasti edistyksellisempiä erilaisten kalaportaiden kehittämisessä, Juntunen toteaa. Esimerkiksi 1940-luvun lopulla Kemijokeen rakennettu Isohaaran voimalaitos katkaisi lohen nousun jokeen. Samalla saatiin sanoa hyvästit maan suurimman joen lohikannalle, koska voimalan yhteyteen rakennettu kalaporras osoittautui kelvottomaksi. Juntusen mukaan Isohaarassa on nykyisin toimiva kalaporras, mutta Kemijoen luonnonvarainen lohi on jo aikaa sitten ainiaaksi menetetty. Tutkija Ari Saura sanoo, että toimivan kalaportaan rakentaminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. -Ongelmana on aina se, kuinka lohi löytää portaan kun suurin osa vedestä tulee kuitenkin aina voimalaitoksen kautta. Ruotsalaiset ovat saavuttaneet luonnonlohikantojensa elvyttämisessä hyviä tuloksia. Juntusen mielestä Ruotsissa ja Suomessa on lohijokia hoidettu eri tavalla. -Meillä lohikalakantojen hoito on ollut selvästi istutuspainotteista. Ruotsalaisilla on taas niin paljon enemmän luonnonvaraisia jokia, että he ovat voineet elvyttää niitä jopa täydellisillä kalastuskielloilla, Juntunen sanoo. Yleistajuiseksi tarkoitetun Vastavirtaan-julkaisun ovat toimittaneet Paula Böhling ja Keijo Juntunen. Hieman yli 50-sivuinen teos on tarkoitettu tietolähteeksi kalatalous- ja ympäristöalan ammattilaisille, kalastusalueille ja -kunnille sekä muille kaloista ja luonnosta kiinnostuneille.

(STT)