Lukupiiri: Ohikulkijan tuoksu tarttuu sinuunkin

Runoteos: Ohikulkijan tuoksu

Kirjailija: Katriina Ranne

Kustantaja: Gummerus

Helmiä: 5

Kenelle: Runotytöille, runosieluille – ja niille, jotka eivät ole koskaan runokirjaan tarttuneet

Rakkautta, intohimoa, kaipuuta, katkeruutta, sydän syrjällään eloa, himossa ja kaipuussa heränneitä lakanoita.

Sinun vasemmalle korvalehdellesi minä

suutelisin unen

jokaikisenä iltana.

Sinun tähtesi sytyttäisin

öisin tähdet.

Sinä

et sitä tiedä.

Rakkausrunot tuntuvat puhuttelevan erityisesti sellaista lukijakuntaa, jotka lukevat tuonkaltaiset runoteokset hiirenkorville, kirjoittavat keskeneräisiä sulosanoja sanomalehtien reunoille, jotka ovat ikuisesti uskollisia ikuisen rakkauden palolle, jotka näkevät jokaisessa hetkessä jotain sanomattoman maagista, jokaisessa ohikulkijassa sielunkumppanin poikasen, jokaisessa pienessä teossa merkityksen – kutsun heitä myös romantikoiksi.

Minä väitän, etten ole romantikko. Mutta.

Sitten avasin kirjan, jonka sisällysluettelo sisälsi nämä kappaleet:

Gummerus

Sinä olet leikki

Mutta hän ei pidä kanelista

Kolo kahden sohvan välissä

Vain kesy kissa kiduttaa saalistaan

Kun rahat loppuu, pidä juhlat

Sinun katseesi on maaliskuu

Teelehtien halu

Katriina Ranteen  Ohikulkijan tuoksu on sykähdyttävän kaunis, raadollisen koskettava, jopa hätkähdyttävä runoteos. Runot hiipivät omalle hipiälle, tuntemattomat ja tutut tuoksut takertuvat hihanreunoihin ja saavat lukijan kadehtimaan sivuilla lepäävien sanojen helppoutta, kaunista sointuvuutta sekä ennen kaikkea hetkiin kätkettyä aitoutta.

Rakastan sinua kuin mökin kirjahyllyn ainutta romaania,

kuin valoa, kuin astioita joita tiskaa yhä uudestaan.

Joka aamu minä ihailen teekannua käsissäni:

mikä muoto, mikä paino, mikä tuntu. Ja että sillä vielä voi kaataa!

Rakastan sinua niin kuin rakastan hangen ääntä askeleen alla,

niin kuin rakastan lumen alle jääneitä sienipaikkoja

joista en kerro kenellekään

Käsinkirjoitetut rakkausrunot eivät ole täynnä helmin kirjailtuja korulauseita, vaan todellisen makuisia, hajuisia ja tuntuisia hetkiä, kohtaamisia niin läheltä, mutta silti niin kaukaa: sivustakatsojan silmillä, ohikulkijan intensiivisyydellä, sen henkilön läsnäololla, joka oli vain hetken aikaa vierellä. Se on matka kohti valoa.

Proosarunous oli itselleni jokseenkin vieras tuttavuus, jolle en ole vielä uskaltanut tarjota päiväkahveja. Siksi hitusen vierastin Ranteen tarinallisia runoja, joissa ei leikitelty riviväleillä. 

”Jokaisen naisen on opittava luonnonlaki: miehet katoavat. Se tapahtuu juuri kun olet leiponut hänelle piparkakkuja, juuri kun äitisi on saanut villasukat kudottua. Tapaat toki uuden miehen, mutta hän ei pidä kanelista ja sukat ovat liian suuret. Sinä opettelet huovuttamaan. Juuri kun olet vaihtanut verhoja ja sukunimeä, mies katoaa. Tapaat toki uuden miehen, mutta hänellä on eri lempiväri. Sinä hankit uudet rintaliivit ja opettelet portugalin. Juuri kun olet postittanut hääkutsut, mies katoaa. Tapaat toki uuden miehen, mutta hänellä on eri nimi kuin kutsukortissa. ---”

Olisinko itkenyt yhtä monta lähdettä

lähtenyt loukustasi yhtä monesti palaamatta koskaan

ennen kuin bussipysäkillä kätesi laskeutuivat

murtuneille olkapäilleni

pakkasivat luunsirut taskuusi

taluttivat minut takaisin

Suosittelen lämpimästi tarttumaan Ohikulkijan tuoksuun. Meissä kaikissa piilee romantikko – oli se sitten katkera, kaipuisa, entinen tai nykyinen, haaveisiinsa eksynyt, hylätty tai himoittu.

Kursivoidut kohdat ovat otteita Ohikulkijan tuoksu -teoksen runoista.