Lukupiiri: Miten kirjoja tulee lukea, Virginia Woolf?

Kirja: Virginia Woolf: Kiitäjän kuolema ja muita esseitä

Kustantaja: TEOS

Helmiä: 4

Kenelle: Virginia Woolfin teoksiin ja ajatuksiin ihastuneille sekä kriittisille lukijoille

Virginia Woolf (1882-1941) on aina ollut mielestäni yksi kirjallisuuden kiehtovimpia henkilöitä. Journalisti ja kirjailija ehti kirjoittaa huiman määrän klassikoita ennen traagista kuolemaansa. Nyt saadaan luettavaksi Woolfin koottuja esseitä yksissä kansissa. Jaana Kapari-Jatan suomentama Kiitäjän kuolema ja muita esseitä on kattava katsaus kirjailijan julkaisemiin teksteihin ja ajatusmaailmaan.

Wolf itse kirjoittaa, että "essee on kirjallisuudenlajeista se, joka vähiten vaatii käyttämään hankalia sanoja. Sitä hallitsee yksinkertaisesti periaate, että sen tulisi tuottaa nautintoa; halu, jonka ajamana ihminen ottaa esseen hyllystä, on yksinkertainen toive nautinnosta".

”Kirjoittamaan ei opi paremmin; kirjoittajaa voi neuvoa vain pysymään liikkeessä, nyt hiven tuohon suuntaan, nyt tähän, mutta koska liikkeellä on taipumus kiertyä kehäksi, koko rataa pitäisi tarkastella kyllin korkean tornin huipulta. Turha kaiketi sanoakaan, ettei tässä väitetä, että voisimme edes hetkellisesti olla niin edullisessa asemassa. Tasaisella maalla, väkijoukon keskellä, tomun melkein sokaisemina katsomme kateellisina taaksemme noihin onnellisiin sotureihin, jotka ovat voittaneet taistelunsa ja joiden saavutukset henkivät niin levollisesti kykyä, että tuskin voimme olla kuiskaamatta, etteivät he joutuneet taistelemaan yhtä rajusti kuin me.”

Kokoelma onkin nautittava ja moninainen; Kirjallisuusesseet-osioissa Woolf tarkastelee aikalaisiaan ja menneiden aikojen kirjailijoita, pohtii yliluonnollisten romaanien lumoa, näpäyttää kriitikoita ja kuvailee romaanikirjailijan suojatonta elämää. Toisen osion teksteissä hän kirjoittaa eri taiteenlajeista, Lontoon kaupungista, sairastamisesta ja Kiitäjän kuolema -esseessä seuraa syvällisesti perhosen kuolinkamppailua.

Kiinnostavimmissa esseissä Woolf analysoi modernin romaanin muotoa, paljastaa kirjailijat, joita itse ihailee ja ottaa kantaa naiskollegoidensa asemaan. Naiset ja kaunokirjallisuus sekä Naiset ja joutilaisuus -esseissä näkyy paljon samoja ajatuksia kuin vuoden 1929 Oma huone -teoksessa.

”Naisten kirjoittamisen hyvä oli aikaisemmin usein sen jumalainen spontaanisuus; se oli kuin mustarastaan laulua. Kukaan ei ollut opettanut sitä; se tuli suoraan sydämestä. Mutta se oli myös, ja paljon useammin, rupattelevaa ja suulasta – pelkkää paperille läikytettyä ja lammikoina ja tuhruina kuivumaan jätettyä puhetta. Tulevaisuudessa, kun naisilla on aikaa ja kirjoja ja kotona hiukan omaa tilaa, kirjallisuudesta tulee naisille, kuten se on miehille, taidetta jota tutkia."

Woolf on tarkkanäköinen ja huumorintajuinen esseisti, joka ei ehkä osaa tiivistää ajatuksiaan, mutta herättää ainakin lukijassa ihastusta. Puolipilkun käytön kuningattaren ainutlaatuinen ja luova tapa kirjoittaa näkyy tietysti teksteissä, mutta välillä olisin halunnut päästä vieläkin lähemmäs Woolfin omakohtaisia kokemuksia uran vaiheilta. Esseiden kohdalla olisin myös toivonut päivämääriä, jona ne on julkaistu, jotta ajatukset olisi ollut helpompi liittää kontekstiin.

Lukijana kunnostautunut Woof vertailee tunnetuimpien britti- ja amerikkalaiskirjailijoiden, kuten William Shakespeare, Jane Austen, Thomas Hardy, George Eliot, Lewis Carroll ja Brontën sisarukset, teoksia ja kirjoitustapaa. Varoituksen sanasena kuitenkin: ellei ole yhtä kova lukija kuin Virginia Woolf, osa esseitä voi jäädä pinnalliseksi lukukokemukseksi. Kannattaa tutustua Woolfin tarkastelemiin henkilöihin ja romaaneihin etukäteen, jotta esseistä saa kaiken irti. Kokoelmaan tutustuessa täytyy tietysti myös painaa mieleen Woofin näkemykset siitä, miten romaaneja tulisi kirjoittaa ja lukea.

"Olisi hyvä, jos ennen kuin alatte lukea, luopuisitte ennakko-odotuksista. Jos olette heti alkuun haluton, varautunut ja kriittinen, estätte itseänne saamasta kirjasta irti niin paljon kuin olisi mahdollista. Lukijan luomat periaatteet ja langettamat tuomiot karkaavat ilmoille ja muuttuvat osaksi sitä ilmaa, jota kirjailijat hengittävät työskennellessään. Kenties nopein keino ymmärtää kirjailijaa ei olekaan lukea vaan kirjoittaa; kokeilla itse sanojen vaaroja ja vaikeuksia."

Arvonta on päättynyt. Kiitos osallistujille!

Lukupiiri: Keskoslapsen isä ei peittele tunteitaan

Lukupiiri: Maailman ratkaisemattomat mysteerit herättävät kysymyksiä

Lukupiiri: Tarut opettavat Japanin historiaa

Lukupiiri: Ville Virtanen – Hevosmies henkeen ja vereen

Teksti: Leena Salo