Elämän jälkeisestä elämästä

Lindstedt vaihtaa mosaiikkimaisesti tyylilajia perinteisestä proosasta filosofiseen luennointiin, arkipäiväisestä tarinasta sadun kieleen. Hän käyttää kieltä kuin mestarijonglööri keilojaan. Sanat ja lauseet kiitävät ilmassa tai leviävät ihan typografisestikin sivuille, mutta kaikki putoaa kohdilleen. Hän osaa myös taivuttaa sanan ”askel” oikein. Harvinaista nykyään.

Oneiron ei kuitenkaan ole mitään teko-älyköivää tyylittelyä. Se on riutuvan, raskaana olevan tai raiskaajan alla kuristuvan ihmisen viimeinen huokaus täällä – ja mielenkiintoinen kokoontuminen siellä toisella puolella. Voisiko kuolleena vielä saada orgasmin? Naiset hoitelevat, keskenään. Miehet ovat tässä kirjassa murhaajia.

Oneiron kertoo seitsemän eri puolilla maailmaa eläneen naisen elämän ja kuoleman. Kaikki lähtevät täältä ennen aikojaan. Väkivallan, sairauden tai taiteen takia. Juutalaisen artistin Shlomith-Shkhinan performanssi on anoreksia.

Lindstedt piirtää hyvinkin todennäköisiä ja toden näköisiä ihmiskohtaloita. Ne ovat muruja maailman murheiden avaruudessa, mutta enempää emme voi lopulta vastaan ottaakaan. Ei ole olemassa mitään kollektiivista kärsimystä, vaikka meille kuvattaisiin yksityiskohtaisesti, miten pataljoona sotilaita tai kaupungin verran syyrialaisia nälkiintyneitä kuolee. Ihminen voi kuolla vain yhden oman kuolemansa.

Ajoittain luin Oneironia kuin sumuisella ”kuolleella” merellä seilaten. Teki mieli huutaa sivujen keskeltä, että pääsisikö täältä kuolleiksi julistettujen naisten valkeasta huoneesta hetkeksi pois. Piti vain luottaa siihen, että vielä tässä elämän puolella käväistään, koska muutama raastava kuolema on kertomatta. Lindstedt palauttaa – Luojan kiitos – lukijansa maan päälle tai iholle usein juuri tuon huudon hetkellä.

Elämä kibbutsissa, Rion favelassa tai sairaanhoitajien irvokkaat leikit tajuttomien kuolevien potilaiden kanssa osoittavat, että Lindstedt pystyy kirjoittamaan mistä vain, miten vain. Ja se tutkitun tiedon määrä! Tämä on väitöskirja. Kulttuuriantropologinen tutkimus maailmastamme. Täynnä suuria väitteitä.

***

Laura Lindstedt sanoi Finlandia-juhlan haastattelussani, että romaanin rakenteen ja muodon perään ei kannata kysellä. Mitään rakenteita ei ole, ei niitä voi siksi rikkoakaan.

Romaani on käyttöliittymä, jonka jokaiselta sivulta voi klikata itsensä aikamatkalle ties mihin madonreikään. Kirjailijalta kysytään sitten kovaa taitoa pitää meidät lukijat mukana näissä rajattomuuksissa.

Laura Lindstedt, tuo itsepäinen perfektionisti, tarjoaa kuolleiden sankareidensa seurassa reissun, joka ei ole helppo. Se on rankka - ja täysin ainutlaatuinen. Tästä kirjasta en luovu.

Kari Pyrhönen

Kirjoittaja on toimittaja MTV Uutisissa

• Eilen13:08
  Alexander Stubb

  UPIn johtaja myöntää virheet: Hakijat olisivat ansainneet parempaa
• ke11:15
  F-35

  Kommentti: Suomen F-35-julkistus vahvisti tärkeän viestin – Suomi on nyt lännen eturintama
• 14.12.17:48
  Petteri Orpo

  Orpo päivittelee Ylellä perussuomalaisten silmienvenyttelyä: "Lapsellista"
• 14.12.17:35
  Yhdysvallat

  Helena Petäistön kolumni: Trump sanoi julki todelliset aikeensa – seuraukset ovat meille shokki
• 14.12.16:51
  Politiikka

  Nasima Razmyar tykittää syytöksiä Orpon hallitukselle: "Pelkkä irvikuva"
• Lataa lisää