Kirja-arvio: Naisia historian hyvinä ja pahoina tekijöinä

Ei Jeanne d’Arcia, Elisabet I:stä, Katariina Suurta eikä Marie Skłodowska-Curie’a

Hyvä näin, heistä jo jotain on koulun historiantunneilla kerrottu. Mutta muita naisia ei sitten juurikaan ollut tapana historian kulkuun kytkeä - ainakaan silloin vuosikymmeniä sitten, kun istuin pulpetissa (vaikka opettajani erinomainen olikin). Toivottavasti nyt on jo toisin.

Fatima al-Fihri? Amanirenas? Harriet Tubman? Zheng Shi? Ethel Brilliana Tweedie?

Heistä viimeisin on itse asiassa suomalaisille tuttu jo 1800-luvun lopulta. Paremmin Mrs. Alec Tweedienä tunnettu kirjailija kiersi tuolloin Suomea ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan Matkalla Suomessa 1896.  

Suomalaisia tekijä- ja toimijanaisia toimittaja Maria Petterssonin kirjassa ei ole, maailmalla riittää näkemyksiä ja ajatuksia avartavia naisia muutenkin.

Satakunta naista kaukoputken äärestä autiomaassa seikkailijoihin

Heitä on kansin välissä satakunta seitsemässä eri kategoriassa, ja kirjan alaotsikon ulkopuolelta myös tieteentekijöinä, hallitsijoina, urheilijoina ja taiteilijoina. Kunkin tarinan kiehtovuus on lukijan mielessä, toisista on enemmän tietoa kuin toisista, varhaisimmat tarinat ovat yli 3 000 vuoden takaa.  

Kuten Pettersson mainitsee esipuheessaan, tarkoitus ei ole esittää naisia sankareina (vaikka sellaisia jotkut kirjan naisista eittämättä ovat), vaan ”kokonaisina ihmisinä”. Aika väkivaltaisia ja vastenmielisiäkin tapauksia sivuilta löytyy, kuten huumekuningatar Griselda Blanco, tai natsinaiset kuolemanleirillä Ravensbrückissä.

Ei löydy kuitenkaan kovin montaa tapausta, jossa eteenpäin pääsyä tai itsensä toteuttamista ei olisi ympäröivä yhteiskunta – siis yleensä miehet aviomiehestä lähtien, mutta myös toiset naiset, lait, asenteet, odotukset ja rasistiset rakenteet – yrittänyt estää.

Naiset ja jatkuva muutosvastarinta

Sitä muiden muassa suffragetit aktiivisesti pyrkivät muuttamaan, ja saivat tuntea tahdonilmaisunsa kirjaimellisesti nahoissaan, kuten Rosa May Billinghurst. Yliopistot, urheiluelämä… minne tahansa nainen meni, kuului muutosvastarinnan laulu: ei käy, ei käy.

Mutta kyllä tukea ja kannustusta toisaalta myös löytyi paljonkin miehiltä, omasta perheestä ja/tai lähipiiristä. Tieteen parissa läpimurto ja tuen saanti tosin usein vaati oman osaamisensa vastaansanomatonta todistamista.

’Kyllä, vaikka olenkin nainen, osaan katsoa taivaalle ja tehdä havaintoja ja löytöjä, olla taitolentäjä, opiskella luonnontieteitä sen eturintamassa, johtaa sotajoukkoa tai käyttää luovasti kuvanveistäjän välineitä.’ Joillekin tämän myöntäminen on yhä ylivoimaista.

Kuka on nainen?

Petterson kysyy, voidaanko varmasti tietää, ovat kaikki olleet naisia. Emme voi, hän vastaa. Joku esiintyi miehenä päästäkseen eteenpäin, mutta transihmisiä läheiset ovat saattaneet suojella turvatakseen hänen henkensä.

27-vuotiaana kuolleen sveitsiläisen kirjailijan ja seikkailijan Isabelle Eberhardtin elämä on esimerkki sukupuoli-identiteetin monimuotoisuudesta.

Kirja on vauhdikkaasti kirjoitettu. Koska henkilöitä on paljon, kerronta välillä tuntuu tyylillisesti hieman puuduttavalta. Mutta se on korkeintaan pieni haitta, ja opus taatusti innostaa lukemaan lisää naisten elämäkertoja tai löytämään niitä lisää muualta (Facebookissa jo onkin Historian jännät naiset -ryhmä).

Ennen kaikkea tämä toivottavasti viimeistään ravistelee niitä, joiden mielestä historia on suurmiesten historiaa. Me kaikki teemme historiaa, toiset paljon, toiset lähipiirissään.

Lue myös: Australian hurjat naiset pyörittivät rikollisliigoja ja bordelleja mafiatyyliin: Jos poistui porttolasta maksamatta, sai ikuiset viillot kasvoihin