Lukko tasoitti Tappara-sarjan – nihkeä huomio kääntyi yleisömäärän puolelle
Rauman Lukko tasoitti tiistaina jääkiekon Liigan puolivälieräsarjan Tampereen Tapparaa vastaan niukan mutta ansaitun 2–1-voiton myötä. Kotijoukkueen sankareiksi nousivat voittomaalista vastannut kultakypärä Vili Saarijärvi, pelikieltonsa jälkeen vahvan paluun tehnyt ja avausmaalin isä Pavol Skalicky ja 25 torjuntaa napannut maalivahti Artjom Zagidulin.
– Oli tosi tasainen ja odotetun kova peli. Me otimme maanantaista steppiä eteenpäin, Saarijärvi jutteli pelin jälkeen.
Puolustaja oli mielissään Skalickyn paluusta.
– ”Skaldo” on iso pelaaja, jonka valtava työmäärä tuo tunnetta peliin. Myös kaukalon ulkopuolella hän on hieno mies, Saarijärvi kehui.
Maalistaan Saarijärvi totesi, että sai kiekon tyhjään tilaan ja päätti laukoa.
– Ajattelin ensin syöttää Julius Mattilalle, mutta onneksi en syöttänyt. Näin siellä Christian Heljangon takana tyhjän verkon ja vedin.
Vaikka Raumalla pelataan kauden tärkeimpiä pelejä, jostain syystä tiistainen ottelu ei saanut paikallisia kiekkojännäreitä paikalle kuin reilut 2 500 silmäparia. Se on hävettävän vähän.
Voitot ovat nyt 1–1, ja joukkueet jatkavat vääntöään seuraavaksi torstaina Tampereella.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:25
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
Lataa lisää