Love Island Suomi -voittajat päätyivät eroon – Jeffrey kertoo nyt, millaiset välit ex-parilla on nyt: "Aika nopeasti tiet erkanivat"

Love Island -ohjelmasta tuttu Jeffrey Lawman nähdään Fort Boyard Suomi -ohjelman uudella kaudella. 

Tulevana kesänä 18 julkkista matkaa jälleen Ranskaan, keskellä merta sijaitsevaan linnakkeeseen, kun Fort Boyard Suomi palaa MTV3-kanavalle uusin jaksoin syksyllä.

Yksi seikkailuun uskaltautuvista kilpailijoista on syksyllä 2018 Love Island Suomi -ohjelmassa nähty Jeffrey Lawman, joka voitti ohjelman parinsa Aura Lammen kanssa. 

Pariskunnan yhteinen taival ei kuitenkaan kestänyt pitkään, vaan tammikuussa kaksikko kertoi eronneensa. Fort Boyardin pressitilaisuudessa Lawman kertoi, mikä entisen pariskunnan suhteen tila on tällä hetkellä.

– Ei pidetä Auran kanssa enää yhteyttä, tavallaan aika nopeasti sen jälkeen meidän tiet erkanivat siitä.

Lawmanin mukaan samoin kävi melko monen muun Love Islandiin osallistuneen kanssa: saarelta lähdettyään joukko eli pienessä omassa kuplassaan, joka kuitenkin puhkesi arkeen palaamisen jälkeen. 

– Esimerkiksi Alexanderin (Eklund) kanssa ollaan pidetty yhteyttä tosi paljon, ja muiden sellaisten kanssa, ketkä asuvat tässä pääkaupunkiseudulla. Muut ovat sitten vähän jääneet, laitetaan ehkä kerran kuukaudessa viestiä. 

Voittaessaan Lawman ja Lampi laittoivat puoliksi ohjelman 25 000 euron voittopotin. Lawman kertoo sijoittaneensa voittorahat toistaiseksi salaiseen projektiin, jota hän on masinoinut Love Islandissa niin ikään nähdyn Ville Toivosen kanssa. 

– Tänä vuonna sen pitäisi tulla julkisuuteen, mitä ollaan tässä työstetty. Ne rahat on käytännössä menneet siihen hommaan.

Fort Boyard Suomi MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa syksyllä. Ohjelma on katsottavissa myös C More -suoratoistopalvelussa. 

Lue myös:

    Uusimmat