Love Island Suomen toiseksi tullut kaksikko paljastaa, tuntuiko parin vaihtaminen missään vaiheessa houkuttelevalta ajatukselta

Josefiinan ja Niko unelmadeitit 0:37
Katso video: Tällaiset unelmadeitit Niko ja Josefiina viettivät

Niko ja Josefiina sijoittuivat toiselle sijalle Love Island Suomi -finaalissa.

Love Island Suomi  -ohjelman neljäs kausi huipentui torstaina 20. heinäkuuta jännittävään finaaliin, jossa katsojaäänten perusteella toiselle sijalle ylsivät koko kauden ajan yhtä pitäneet Niko ja Josefiina.

Niko ja Josefiina valitsivat toisensa jo kauden ensimmäisessä parinvalinnassa, mutta joutuivat saman tien erilleen ohjelman juontaja Veronica Verhon paljastettua, että katsojat olivat itse asiassa saaneet äänestää kauden ensimmäiset parit. Näin ollen Josefiina päätyi katsojaäänten perusteella Samun pariksi ja Niko Elviiran.

Katsojien antamat äänet eivät kuitenkaan onnistuneet pitämään Nikoa ja Josefiinaa erossa toisistaan, ja suudelmia vaihdettiin jo kauden toisessa jaksossa.

Koko kauden ajan rakkauden saarella pysytellyt parivaljakko kertoo, että finaalipäivänä tunnelma oli haikea ja jännittävä, mutta myös odottavainen sen suhteen, että paluu ulkomaailmaan häämötti jo nurkan takana.

Kun finaalissa sitten selvisi, että kilpailun voittivat Elviira ja Paulus, konkretisoitui Nikolle ja Josefiinalle, että heidän taipaleensa rakkauden saarella on nyt todellakin ohi.

– Se oli tosi outoa, mutta kyllä sitten tuli tosi onnellinen ja tyytyväinen olo koko matkasta. Kun katsoin Elviiraa ja Paulusta niin mietin, että kyllä he ovat ehdottomasti voittonsa ansainneet, Josefiina sanoo Nikon kompatessa häntä.

Kaksikko myöntää, että läheltä liipannut, mutta loppupeleissä sivusuun mennyt voitto harmittaa toki hieman, mutta toisaalta he toteavat, etteivät menettäneet mitään konkreettista.

– Olemme tuolla villan peleissä tottuneet Nikon kanssa häviämään, Josefiina nauraa.

Kuten todettu, viihtyivät Niko ja Josefiina toistensa pareina lähes koko kauden ajan. Tuliko heille missään vaiheessa houkutusta vaihtaa paria ja kokeilla siipiään jonkun toisen kanssa?

– Aina kun tuli uusia saarelaisia, niin totta kai sitä halusi tutustua ja miettiä, että onko tässä minun ja Nikon jutussa oikeasti jotain. Mutta kyllä sitten aina tuli melko nopeasti sellainen olo, että meillä on tosi hyvä juttu, eli ei tullut mieleen vaihtaa paria, Josefiina sanoo.

– Voihan sitä aina sanoa, että joku on tyyppiäni ja tutustua häneen, mutta ei tarvinnut kyllä koskaan ihan hirveästi jutella muille tajutakseen, etten ole lainkaan kiinnostunut ja haluan olla Josefiinan kanssa, Niko säestää.

Kaikki Love Island Suomi -ohjelman neljännen kauden jaksot MTV Katsomossa.

Lue myös:

    Uusimmat