Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontui tiistaina aamulla viimeiseen budjettiriiheensä. MTV Uutisten politiikan toimittajat ennakoivat Huomenta Suomessa, mitä tuleman pitää.
Hallitus aikoo budjettiriihessä keskustella esimerkiksi siitä, mitä tarvitsee vielä tehdä, jotta Kaakkois-Suomea riivaava sikarutto saataisiin aisoihin.
Sikarutto on uhka niin maa- ja metsätaloudelle, sillä tartunta-alueen kasveja ei voida hyödyntää.
– Isoin uusi asia, mikä on viime viikkoina tullut, on sikarutto. Pitääkö varata rahaa esimerkiksi tartunta-alueen aitaamiseen, kuten maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) on pohtinut, politiikan toimittaja Alec Neihum totesi.
Lue lisää: Sikarutosta tuli uusi piina myös budjettiriiheen– Purra: "Teemme parhaamme"
Hallitus: Ammutuista villisioista saa lisää rahaa
Budjettiriihen tavallisista kysymyksistä eli ensi vuoden tulojen ja menojen kohdennuksista ei odoteta draamaa.
– Asetelma on seesteinen. Valtiovarainministeri Riikka Purralta (ps.) ei ole nyt tullut omaa säästölistaa, kuten viime vuonna, jolloin piti käydä pelisääntökeskustelua, politiikan toimittaja muistutti.