Trumpin juhlasalihanke saa jatkua.
Yhdysvalloissa korkein oikeus on linjannut, että presidentti Donald Trump saa jatkaa Valkoiseen taloon tulevan valtavan juhlasalinsa rakennuttamista. Oikeuden päätöksestä uutisoi muun muassa uutiskanava CNN.
Oikeus ei ottanut kantaa siihen, onko itse hanke lainmukainen.
Elokuun alussa valitustuomioistuin päätti pitää voimassa alemman tuomioistuimen päätöksen tanssisaliprojektin laittamisesta jäihin. Valitustuomioistuin oli sitä mieltä, että hankkeelle tulisi saada kongressin hyväksyntä.
Rakennukseen tulee tanssisalin lisäksi erinäisiä turva- ja puolustusjärjestelmiä.

