Lotta Harala selvisi ilman uutta rangaistusta – "Säännöstössä ollut virhe kuuden vuoden ajan"

Pika-aituri Lotta Harala kertoi torstaina antidopingasioiden kurinpitolautakunnan päätöksestä koskien hänen väliaikaista toimintakieltoa. Haralalle ei määrätä uutta toimintakieltoa.

Harala kertoo tiedotteessaan, että Suomen vuoden 2015 antidopingsääännöstössä on väliaikaisen toimintakiellon sisältöä koskevassa kohdassa virhe. Säännössä sanotaan, että urheilija ei saa osallistua toimintaan kilpailijana tai toimitsijana. 

– Virhe on ollut säännöstössä kokonaiset kuusi vuotta, Harala toteaa.

Harala sanoo saaneensa toimintakiellon alkaessa Suekista kirjallisen ilmoituksen, mitä toimintakiellon aikana ei saa tehdä.

– Ilmoituksen mukaan kiellettyä oli osallistuminen urheilutoimintaan "kilpailijana tai toimitsijana". Olen noudattanut Suekin lakiasiainjohtajalta saamaani ilmoitusta pilkuntarkasti. En ole osallistunut kiellon aikana mihinkään urheilutoimintaan kilpailijana tai toimitsijana, Harala kertoo. 

Lautakunnan mielestä Suek on ilmoittanut kiellon sisällön liian suppeasti. Sen mukaan Suomen vuoden 2015 antidopingsäännöstö ja Haralan saama ilmoitus ovat ristiriidassa Wadan maailman antidopingsäännöstön kanssa.

– En luonnollisestikaan ole missään vaiheessa osannut ajatella, että minun tulisi kyseenalaistaa Suekilta saamani ohjeet ja alkaa selvittää kansainvälisistä säännöstöistä lisää tietoa, Harala sanoo tiedotteessaan.

Harala kertoo, että kolme kuukautta jatkunut tutkinta on ollut painajaismaista. 

– Ensimmäisen kuukauden aikana en edes tiennyt, mitä tässä tutkitaan. Onneksi lopputulos seuraamuksen osalta on oikea, mutta minulle on suuri pettymys se, kuinka vastuu sysätään loppupeleissä aina urheilijalle, vaikka virheen tekijä on joku muu, Harala päättää.

Lue myös:

    Uusimmat