Lopullinen syy selvisi vihdoin: Mercedes-pomo paljastaa Valtteri Bottaksen ja Esteban Oconin välillä tehdyn ratkaisun taustan

Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff ei halunnut asettaa nuorta Esteban Oconia moninkertaisen F1-mestarin Lewis Hamiltonin tallikaveriksi. Riskiratkaisun sijaan Mercedes päätyi jatkamaan Valtteri Bottaksen sopimusta.

Ocon oli pitkään mukana Mercedeksen valintaprosessissa ja hetken näytti jopa todennäköiseltä, että syksyllä 23 vuotta täyttänyt ranskalainen ottaisi paikan Bottaksen nenän edestä.

Toisin kuitenkin kävi, kun Mercedes tiedotti lopulta Belgian GP:n alla Bottaksen saamasta vuoden jatkosopimuksesta. Samaan aikaan Ocon teki kahden vuoden sopimuksen Renault’lle, minkä yhteydessä Mercedes katkaisi siteet kasvattiinsa.

Vaikka Oconilla oli jo kahden ja puolen kauden kokemus kisakuskin tehtävistä Manorin ja Force Indian talleissa, tallipäällikkö Wolff ei halunnut tuoda tätä armottoman tehtävän eteen Lewis Hamiltonin rinnalle.

– Ratkaiseva argumentti minulle oli se, että Oconin laittaminen Hamiltonia vastaan, joka on ollut Mercedeksellä seitsemän vuoden ajan ja joka on uransa huipulla, ei olisi hyväksi hänelle. Varsinkin vuoden poissaolon jälkeen, Wolff perustelee GP Fans -sivuston mukaan.

Ocon vietti vuoden 2018 poissa ajotehtävistä Mercedeksen testi- ja varakuljettajana. Hän tunsi auton hyvin, mutta kilpailukokemuksen puute teki tilanteesta arvoituksellisen. Samaan aikaan Valtteri Bottas ajoi erittäin vahvan alkukauden.

Jos ranskalainen olisi nostettu Bottaksen tilalle eikä olisi onnistunut vakuuttamaan kauden alussa, tilanne olisi saattanut nopeasti kääntyä nuorukaisen uran kannalta turmiolliseksi. Vastaavassa tilanteessa onnistumisesta on hyvin vähän esimerkkejä.

– Tarina olisi voinut olla kiintoisa ja hän varmaan olisi onnistunut hyvin, mutta on vain yksi kaveri, joka on pystynyt siihen ja se oli itse Lewis Hamilton (tulokaskaudellaan 2007 Fernando Alonsoa vastaan). Kaikki muut ovat tarvinneet aikaa, Wolff vertaa.

– En siis halua riskeerata hänen uraansa sillä, että hän yrittää voittaa Lewisia. Se oli ratkaiseva käänne, Wolff kertoo prosessista.

Wolff saattaa ajatella asiaa myös managerina, sillä Ocon on kuulunut hänen henkilökohtaisiin suojatteihinsa, samoin kuin Valtteri Bottas.

Lue myös:

    Uusimmat