F1

F1

Formulakausi käynnissä!

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

Mercedeksen suunnitelma George Russellin varalle selvillä – joutuuko Valtteri Bottas tuttuun tilanteeseen F1-lupauksen kanssa?

4:40
Williamsin perheen vetäytyminen on muuttanut tilannetta F1-tallin taustalla.

Mercedes aikoo antaa kuljettajalupaukselleen George Russellille mahdollisimman paljon ajoaikaa ensi kaudella, jos tämä jää ilman paikkaa Williamsin F1-tiimissä, kertoo tallipäällikkö Toto Wolff.

22-vuotiaan Russellin tulevaisuus piti olla jo selvillä ensi kaudeksi, kun Williams julkisti heinäkuussa käyttävänsä hänen sopimusoptionsa vuodelle 2021. Vain reilua kuukautta myöhemmin tullut omistajanvaihdos on kuitenkin sekoittanut pakkaa.

Williamsin uusi amerikkalaisomistus ei olekaan enää sitoutunut aiemman omistajaperheen tekemiin päätöksiin, ja huhuissa meksikolaiskuljettaja Sergio Perezia on tuotu tiimiin tukevan sponsoripaketin kanssa.

Tämä tietäisi todennäköisesti Mercedes-suojatti George Russellin lähtöä. Tilanteen tekee Mercedeksen kannalta hankalaksi se, ettei avoimia kuskipaikkoja ole juuri tarjolla. Tallipäällikkö Toto Wolffin mukaan saksalaisyhtiö ei kuitenkaan aio lähteä uhkailemaan moottoriasiakastaan.

– Emme olisi siitä tyytyväisiä, muttei se vahingoittaisi suhdettamme Williamsiin. Moottorisopimus ei ole sidoksissa Russelliin. Se on erillinen sopimus, Wolff kommentoi Auto Motor und Sport -lehdelle.

– Meillä on sopimus Williamsin kanssa vuoteen 2025 asti, ja Mercedes on tunnettu sopimustensa kunnioittamisesta, hän vakuuttaa.

Tilanne muistuttaa hyvin paljon viime vuotta, jolloin Mercedes joutui pitämään Esteban Oconia simulaattori- ja testikuskinaan, kun tämä jäi ilman sopimusta Racing Pointin kanssa. Nuorelle kuskille välivuodet kisaamisesta ovat myrkkyä, joten jotain tekemistä olisi keksittävä.

– Siinä tapauksessa meillä olisi Georgessa sensaatiomainen varakuski. Antaisimme hänelle niin paljon testitilaisuuksia kuin mahdollista valmistaaksemme hänet parhaalla tavalla vuoteen 2022 ja siitä eteenpäin, Wolff linjaa.

Oconin läsnäolo Mercedeksen varikolla ja testimahdollisuudet mestariautolla herättivät kauden 2019 aikana paljon spekulaatiota, kun Valtteri Bottas odotteli samaan aikaan tietoa omasta asemastaan tallin kisakuskina. Bottaksella on sopimus Mercedeksen kanssa myös vuodesta 2021, mutta hänen tallikaverinsa Lewis Hamilton ei ole vielä solminut jatkosopimusta.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja