Lisäaikaa apupumpulla: Näin teknologia auttaa sydänsiirtopotilaita
Sydänsiirtoa odottava potilas voi saada lisäaikaa apupumpun avulla, vaikka laitteet ovatkin vielä harvinaisia, kertoo kardiologian erikoislääkäri.
HUS:in Meilahden sairaalan sydäntutkimusosaston kardiologian erikoislääkäri Jyri Lommin mukaan kokonaan sydämen korvaavia mekaanisia sydämiä ei käytetä Suomessa. Maailmallakin niitä käytetään erittäin harvoin, koska mekaaniseen sydämeen liittyy suuria riskejä.
Sen sijaan apupumppuja Suomessa käytetään. Apupumppuihin liittyy myös jonkin verran riskejä infektioiden ja veren hyytymisongelmien takia.
– Mekaaniseen apupumppuun tarvitaan virtakaapeli, joka kulkee ihmisen vatsanpeitteiden läpi. Se on portti infektioille, Lommi sanoo.
Toinen vaara on se, että veri voi hyytyä apupumpun rakenteisiin ilman verta ohentavan lääkityksen käyttöä.
– Liian voimakas lääkitys voi puolestaan lisätä verenvuotoriskiä. Lääkityksen tarkka seuranta onkin tärkeää ja annostelussa tasapainoillaan sekä hyytymis- että verenvuotoriskin kanssa, Lommi sanoo.
– Apupumppuhoidon avulla pyritään säilyttämään potilaan edellytykset sydämensiirtoleikkaukselle ja jälkihoidolle siirteen odotusaikana. Apupumpulla voidaan tukea sydämen vasemman, oikean tai molempien kammioiden toimintaa, Lommi kertoo.
Suomessa käytetään kehon sisään ja kehon ulkopuolelle asennettavia pumppuja.
– Kehon sisäisessä laitteessa apupumppu asennetaan leikkauksessa rintaontelon sisään. Pumpun energiakaapeli kulkee ihon läpi, Lommi sanoo.
– Kehon ulkopuolisessa apupumpussa veri taas kulkee letkustoja pitkin kehon ulkopuolella olevaan pumppulaitteeseen. Se on kooltaan isompi laitteisto ja tehty enemmänkin sairaalaolosuhteisiin. Useimmiten potilaat ovat kyllä päässeet tämänkin laitteiston kanssa kotiin, Lommi kertoo.
Studio55.fi/Annimari Pasanen
Kuvat Colourbox.com
Uusimmat
-
08:38
OP:n maksuissa on häiriöitä – palkat ja eläkkeet myöhässä
-
08:35
Tutkimus löysi helpotuksen ikääntymisestä johtuvaan muistin heikkenemiseen: "Yksinkertainen ja edullinen keino"
-
08:30
Moottoriurheilutähti Lindsay, 26, ei sulattanut neuvoa bikinikuvien julkaisusta: "Voin olla kova kuljettaja, vaikka minulla on tekokynnet"
-
08:22
Orpo: Yksityistä sektoria tarvitaan vahvemmin mukaan soteen: "Mikään kapasiteetti ei riitä julkisessa" – suora lähetys käynnissä
-
08:18
Inflaatio hidastui toukokuussa – ruoka kallistui eniten
-
07:54
Florida Panthersin yllättämä NHL-seura palkkasi uuden seurapomon
-
07:21
Sauli Niinistö matkaa Brasiliaan ja tapaa maan presidentin
-
07:01
Suomen tuntematon urheilusuuruus palaa maajoukkuepaitaan – "Jäämies" noussut lajilegendaksi maailmalla
-
06:57
Venäjä jatkoi ilmaiskuja Kiovaan, kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen – MTV seuraa sotaa
-
06:55
Ismo Alangon bändikaverit tekivät aikoinaan Zen Cafén jäsenille festarikepposen: "Siitä tuli kallis lasku"
-
06:45
Millaiset tekijät vaikuttavat koiran luonteeseen? Rotu ei määritä kaikkea
-
06:39
Sevilla palasi taas Eurooppa-liigan valtiaaksi – pettynyt Jose Mourinho kohahdutti tempullaan
-
06:30
Hyundai-pomolta maukas viesti Teemu Suniselle? "Tärkeä osa tiimiämme nyt ja tulevaisuudessa"
-
06:08
Asiantuntija ei usko puheisiin "Putinin kokin" vallankaappausaikeista: "Hän ei ole sotapäällikkö"
-
06:01
SM-liigan sensaatiomestari turmion tiellä: Johtoporras pakenee ja pelaajat välttelevät – Sihvonen: "Ei kenenkään käsissä"
-
06:00
Kesän leväennuste: Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi
-
05:44
Ravintola-ala: Valtaosa ulkomaisista työntekijöistä tienaa alle 1 600 euroa – tässä syy
-
05:34
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko laajenee tänään
-
05:33
Kolmevuotias lapsi rimpuili rattaissa, äiti läimi avokämmenellä, kiroili ja karjui – sivullinen soitti hätäkeskukseen
-
05:20
Edustajainhuone hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
Lataa lisää