Mainos

Lisää lunta etelärannikolle

Etelärannikolle on odotettavissa lähipäivinä lumisateita.

Ensimmäiset lumikuurot voivat tulla jo huomenna tiistaina iltapäivällä. Tämän hetken ennusteen mukaan eniten lunta sataa keskiviikon vastaisena yönä.

– Lunta tulee vain kapealla kaistaleella eteläisimmässä Suomessa. Runsain lumisade jää todennäköisesti Porvoon ja Turun väliselle alueelle, ennustaa MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Lumisade voi paikoin jatkua koko keskiviikon ajan ja huonontaa ajokeliä. Lumisadealueen liikkeisiin ja ajoitukseen liittyy kuitenkin vielä epävarmuutta.

– Pahimmillaan lunta voi taas kertyä yli kymmenen senttimetriä. Työmatkaliikenne keskiviikkoaamuna ja iltapäivällä voi olla vaikeuksissa varsinkin pääkaupunkiseudulla lumisateen, pöllyävän lumen ja liukkauden takia. Pakkasta on niin paljon, ettei suolausta tehdä ja se aiheuttaa ongelmia varsinkin raskaalle liikenteelle, toteaa Pekka Pouta.

Pakkaslukemat ovat alkuviikolla maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen -5…-10 asteessa, pohjoisessa -10…-20 asteessa. Loppuviikolla pakkanen kiristyy maan etelä- ja keskiosassa.

MTV3:n sääsivustolta löytyvät muun muassa sadetutka, tiesää, kelikamerat sekä paikkakuntakohtaiset ennusteet.

Katso maanantaista keskiviikkoon ulottuvat alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.