Lionel Messi paljasti radiohaastattelussa: "Ikävöin Cristiano Ronaldoa" – valotti myös uran lopettamiseen liittyviä suunnitelmia

Lionel Messi kertoi argentiinalaisen radiokanavan haastattelussa kaipaavansa rakasta kilpakumppaniaan.

Messi puhui perjantaina radiokanavan C5N:n haastattelussa esimerkiksi suhteestaan Cristiano Ronaldoon.

– Ikävöin Cristianoa Espanjassa. Hänen aikansa Espanjassa oli ihanaa, vaikka minua ärsyttikin nähdä hänet voittavan niin paljon pokaaleja. Olisi mahtavaa, jos hän olisi yhä Espanjassa, Messi sanoi radiohaastattelussa Reutersin mukaan.

Viisinkertainen Ballon d'Or voittaja on aloittanut vuoden 2019 hyvässä vireessä. Barcelona johtaa La Ligaa ja selvitti tiensä Mestarien liigassa kahdeksan parhaan joukkoon.

Messi puhui haastattelussa myös suhteestaan maajoukkueeseen. Supertähti palasi viime viikolla maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa kesän MM-kisojen jälkeen.

Argentiinalaisfanit ovat kritisoineet Messiä, joka ei ole tehnyt maaliakaan pudotuspeleissä neljässä pelaamassaan MM-turnauksessa.

– Mielestäni sukupolvenvaihdos oli liian äkkinäinen. Se olisi pitänyt tehdä hitaammin. Nuorille tarvitsee antaa aikaa ja itseluottamusta. Muutos oli liian suuri.

Messi kertoo myös käyvänsä toistuvasti läpi vuoden 2014 MM-finaalin tapahtumia. Argentiina hävisi Saksalle jatkoajan jälkeen 0-1. 

– Tiedätkö, miten monta kertaa olen käynyt uudelleen läpi loppuottelun ja maalipaikkamme siinä. Se olisi ollut kovin erilainen, jos olisimme osuneet edes yhdestä, Messi murehti.

Eläkepäivät eivät ole vielä Messin mielessä.

– Venytän urani lopettamista niin pitkään kuin mahdollista.

Jos Messi uransa lopussa palaa Argentiinaan, osoite on kotikaupungin kasvattajaseura.

– Rakastaisin lopettaa urani Newell's Old Boysissa, mutta se ei ole helppoa. Rehellisesti, en tiedä, Messi päätti.

20.54 Otsikkoa muokattu ja leipätekstiin lisätty Messin kommentteja Argentiinan maajoukkueesta

Lue myös:

    Uusimmat