Mainos

Linnanmäen vessakriisi pyyhittiin puhtaaksi — muista epäkohdista ei näyttöä

Linnanmäen työolosuhteista ei löytynyt vakavia puutteita huvipuistoon heinäkuussa tehdyssä työsuojelutarkastuksessa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto ohjeisti kuitenkin huvipuistoa tauotuksiin liittyen.

Ongelmana näytti olevan, että Linnanmäellä on pikkutarkat kirjallisena ohjeet kaikesta mahdollisesta, mutta ei siitä miten vessatauon voi pitää pisteissä, joilla työntekijä on yksin.

– Ohjeistojen perusteella voi tulkita, että se mikä ei ole sallittua, on kiellettyä, joten monet ovat tulkinneet, että pieniä taukoja ei voi pitää, sanoo Antti Saarinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Saarisen mukaan ohjeita on nyt viilattu niin, että tarpeen vaatiessa pisteissä, joissa työskentelee yksin, voi ottaa yhteyden esimieheen tauon järjestämiseksi.

Linnanmäelle tehtiin työsuojelutarkastus sen jälkeen, kun huvipuiston työolosuhteita kritisoitiin voimakkaasti kesäkuun lopussa esitetyssä Ylen A-studiossa.

Ohjelmassa huvipuiston väitettiin muun muassa maksavan työntekijöilleen huonoa palkkaa, pitävän laitteilla ja pelipisteillä liian vähän työntekijöitä sekä jakavan varoituksia herkällä kädellä.

Aluehallintoviraston raportin mukaan muut A-studion mainitsemat epäkohdat eivät kuitenkaan pitäneet paikkaansa.

– Kaikki on hoidettu työehtojen ja sopimusten puitteissa, Saarinen toteaa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.