Lentoliikenne myöhästeli tietokonehäiriön vuoksi

Tampereella ilmennyt tietokonevika viivästytti lentoliikennettä koko maassa.

Lentoliikenne myöhästeli koko maassa aamupäivällä Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskuksessa Tampereella ilmenneen tietokonevian vuoksi. Myöhästymiset olivat pahimmillaan puolen tunnin luokkaa. Häiriö ilmaantui yhdeksän aikaan aamulla lentosuunnitelmien käsittelyjärjestelmään. Vika korjattiin pian, mutta se aiheutti lentoliikenteelle viivästyksiä koko maassa. Iltapäivällä liikenne sujui jo normaalisti.

Helsinki-Vantaalle tuleva liikenne oli kuitenkin keskiviikkona muuten vilkasta, ja koneet saattoivat joutua odottamaan jonkin aikaa. Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskuksen tietokoneissa oli ongelmia jo tiistaina, mutta silloin ei aiheutunut laajaa häiriötä. Edellisen kerran laaja tietojärjestelmähäiriö häiritsi lennonvarmistuskeskuksen toimintaa helmikuussa. Aluejohtaja Jouko Pelkosen mukaan Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskuksessa ei ole tänä vuonna ollut normaalia enempää tietojärjestelmähäiriöitä, vaikka nykyinen laitteisto on jo loppusuoralla.

Uusi Eurocat 2000 -lennonjohtojärjestelmä otetaan Tampereella käyttöön heinäkuun alussa. Eurocat 2000 piti alunperin ottaa käyttöön jo marraskuussa, mutta järjestelmän ohjelmistoja ei saatu toimimaan suomalaisen tilaajan vaatimalla tavalla. Pelkonen uskoo, että uuden lennonjohtojärjestelmän käyttöönotto sujuu heinäkuussa ilman lastentauteja. Vastaava laitteisto on jo käytössä monissa lennonjohdoissa. Järjestelmän toimittaa ranskalainen Thales ATM.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat