Lemmikki vakuutetaan yhä useammin

Osa eläinvakuutusten tuntuvasta kasvusta selittyy sillä, että lemmikkieläinten määrä on lisääntynyt. Myös eläinten asema on muuttunut niin, että lemmikkieläinten hoidosta ollaan valmiita maksamaan.

Eläinvakuutusten suosio on kasvanut voimakkaasti. Yhä useampi hankkii lemmikilleen vakuutuksen, koska lemmikeistä on tullut entistä tärkeämpiä perheenjäseniä ja harrastuskavereita, joiden hoidosta ollaan valmiita maksamaan.

Vakuutusyhtiö Tapiolan eläinvakuutusten asiantuntija Kirsi Salmijärvi kertoo, että uusia vakuutuksia otetaan koirille, kissoille ja hevosille niin paljon, että eläimille otettujen vakuutusten kappalemäärä on kasvanut vuosittain 20-25 prosenttia.

- Osa eläinvakuutusten tuntuvasta kasvusta selittyy sillä, että lemmikkieläinten lisääntyessä myös vakuutettujen eläinten määrä on karttunut. Eläinvakuutusten voimakas kasvu johtuu kuitenkin ennen kaikkea siitä, että eläinten asema on muuttunut, Salmijärvi sanoo.

Esimerkiksi suomalaisista koirista arviolta 20 prosenttia on vakuutettuja. Koiravakuutusten suosiota selittää se, että yllättävien tapaturmien lisäksi koiraa joudutaan usein hoitamaan pitkäaikaisten sairauksien vuoksi. Esimerkiksi sydänvikoja ja allergioita hoidetaan nykyisin paljon lääkityksen avulla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat