Lelu voi aiheuttaa lapselle jopa hengenvaaran – viranomaiselta vinkit turvallisen joululahjan hankintaan
Erityisesti monia lapsia joulussa kiinnostaa eniten lahjojen saaminen, ja toivotuimpia lahjoja ovat erilaiset lelut. Valitettavasti jotkut lelut voivat tuoda ilon sijaan perheeseen vaaratilanteita.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Anja Merenkivi kertoo, että vakavin riski pienten lasten leluissa on se, että niistä voi irrota pieniä osia, joihin lapsi voi pahimmillaan leikkiessään tukehtua.
Muita mahdollisia riskejä ovat esimerkiksi leluissa olevat haitalliset aineet, jotka tuottavat erityisesti riskin pienille lapsille, jotka tutkivat maailmaa suunsa avulla.
Leluilla ei ole ennakkotarkastusta, vaan vastuu niiden turvallisuudesta on valmistajalla. Siksi vanhemmankin kannattaa olla tarkkana, jos lelu vaikuttaa sellaiselta, että siitä voi aiheutua vaaraa.
Yllä olevalla videolla Tukesin vinkit lahjaostoksille!
Viranomaisen ohjeet leluostoksille
Merenkivi kehottaa lelukaupoilla vanhempaa pitämään huolta siitä, että leluista löytyy CE-merkintä. CE-merkinnällä valmistaja tai valtuutettu edustaja vakuuttaa, että tuote täyttää tuotetta koskevien EU:n direktiivien ja asetusten olennaiset vaatimukset. Kannattaa myös varmistaa, että lelun käyttöohjeet ja varoitukset on tarjolla vaatimusten mukaisesti suomeksi ja ruotsiksi.
Jos leluja ostaa verkkokaupasta, kannattaa kuluttajan tarkistaa, että tietää, mistä lelunsa on oikeasti ostamassa. Pelkkä verkkosivun .fi-pääte ei takaa, että ostos ollaan tekemässä Suomesta.
Tukesin toimivalta rajoittuu Suomeen ja se voi pyytää apua Euroopan sisällä. Näin se voi tukea kuluttajaa, jos leluista löytyy turvallisuuspuutteita.
– Sitten kun lähdetään Euroopan ulkopuolelle, niin siinä vaiheessa kuluttajat ovat ihan omalla vastuulla niiden tilaamiensa tuotteiden kanssa, Merenkivi sanoo.
Tuotteita ostaessa varoituksista tulee huomata Merenkiven mukaan ikärajamerkintä. Jos lelussa on merkintä siitä, että se on kielletty alle 3-vuotiailta, kertoo se turvallisuusriskistä, eikä lelua tule hankkia alle 3-vuotiaalle.
Muut ikärajamerkinnät leluissa eivät ole samalla tavalla rajoittavia. Niihin kannattaa suhtautua asiakaspalveluna, joka kertoo, minkä ikäisten leikkeihin lelut soveltuvat.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää