Lauttasaaren kuutti vietiin Korkeasaareen kasvamaan

Eilen jäällä lepäilevä kuutti herätti ihastusta ja ihmetystä Helsingissä Lauttasaaren rannalla. Pelastuslaitos saapui katsomaan kuuttia, joka kuitenkin sujahti veteen uimaan.

Illalla kuutti saatiin kiinni ja se toimitettiin Korkeasaareen luonnonvaraisten eläinten hoitolaan.

Syy hoitoon on se, että kuutilla ei ollut juurikaan lämmöneristämiseen tarvittavaa rasvaa. Se painoi vain noin 10 kiloa. Vieroitettu hylkeenpoikanen painaa 30-40 kiloa.

Korkeasaaressa kuuttia nesteytetään aluksi ja jatkossa sille syötetään kalaa. Tällä hetkellä kuutti voi hyvin.

Kuutteihin ei saa koskea

Toisinaan kuutit eksyvät emostaan. Kaikki kuutit eivät kuitenkaan tarvitse apua, muistutetaan Korkeasaaresta.

Kuutit nousevat väillä rannalle lepäilemään. Niihin ei pidä mennä koskemaan, sillä hylkeen purema voi aiheuttaa pysyviä vammoja.

Ennen avun hälyttämistä tulee varmistua, että kuutti on avun tarpeessa. Laihalla kuutilla vyötärö näkyy, kaula erottuu selvästi ja nahka voi olla ryppyinen. Apua tarvitsevat myös vilkkaasti liikennöidyllä alueella tai kaukana rannasta tavatut kuutit. Nälissään kuutit voivat lähteä etsimään emoaan - nälkiintyneitä kuutteja on tavattu jopa kilometrien päästä rannasta.

Poikaskarvan vaihtanut kuutti on valkean sijaan tummanharmaa ja tekee jo retkiä itsekseen kalastusta harjoitellen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat