Mainos

15-vuotiaana Sanna hyppäsi ikkunasta ja katosi – nuori karkulainen luki uutisia itsestään ja pelkäsi: "Vaihdoin paikkaa usein, etten jäisi kiinni"

0:33

Mikä saa nuoren karkaamaan kotoaan tai sijoituspaikasta? Sanna tietää yhden tarinan. Hän kävi itse läpi pitkät karkumatkat nuoruudessaan ja kertoo nyt, millaisena Suomi näyttäytyy karkulaisen näkökulmasta. 

On elokuinen yö vuonna 2007. 15-vuotias Sanna on varma, ettei hän voi jäädä enää kotiinsa, mutta päätös karkaamisesta alkaa silti epäilyttää.

– Kannattaako tätä nyt tehdä, lähteeköhän poliisit nyt minua etsimään, hän ajattelee pelokkaana ja katselee pihalle.

Hän kuitenkin kerää rohkeutensa, hyppää ikkunasta ulos ja lähtee kohti bussipysäkkiä.

Mukana on laukku, jossa on vähän vaatteita ja pientä evästä. Pelokkaat ajatukset alkavat hiipua, kun vapauden huumaava tunne voittaa.

Bussi vie Sannan ja hänen silloisen seurustelukumppaninsa lähimmälle juna-asemalle, jossa he hyppäävät aamun ensimmäiseen junaan.

Kolmeen kuukauteen kukaan ei tiedä, missä Sanna on, että onko hän edes elossa.

Artikkeli jatkuu kuvituskuvien jälkeen: 

Oma kuva lehden verkkosivuilla

"Poliisiauton kojetaulussa olevan tietokoneen näytöllä on kuusi tehtävää, joista viisi on hyvin samanlaisia – alaikäinen nuori karkuteillä, kuka kotoa, kuka sijoituspaikastaan, kuka mistäkin. Samantyyppisiä tehtäviä on ollut jo pitempään, niiden määrä on ollut selvästi lisääntymään päin."

Näin kirjoittaa poliisi, kirjailija Marko Kilpi Ylen kolumnissaan, joka on julkaistu lokakuun alussa. Ilmiö ei ole uusi, mediassakin nuorten katoamisilmoituksia julkaistaan aika ajoin.

Millaiset asiat johtavat teini-ikäisen lapsen karkaamiseen? Miltä tuntuu nähdä oma kuva tiedotusvälineessä tai nykyaikana vieläkin nopeammin sosiaalisessa mediassa?

Pohjois-Suomesta kotoisin oleva Sanna osaa vastata tähän. Hän muistaa, miltä tuntui nähdä oma nimi ja kuva valtakunnallisen lehden sivuilla ja kuulla radiossa oma katoamisilmoitus.

Sanna oli ehtinyt olla karkuteillä jo useamman viikon, kun hän huomasi ensimmäiset ilmoitukset itsestään.

– Silloin iski pelko ja mietin, uskallanko lähteä enää mihinkään ulos. Entä jos ihmiset ovat valppaita ja tunnistavat, hän kertoo miettineensä.

Kiusattu tyttö vähävaraisesta perheestä

Sannan elämä oli ollut rankkaa jo ala-asteen ensimmäisistä vuosista alkaen. Hän kertoo olleensa hyvin hiljainen tyttö, sillä hän pelkäsi loukkaavansa muita, jos sanoisi jotain väärin. Siispä hän päätti olla hiljaa.

– Jo ensimmäisellä luokalla yksi tyttö otti minut silmätikuksi ja alkoi eristää minua porukasta. Viidennellä luokalla kiusaaminen muuttui myös fyysiseksi.

Hän ei kertonut vaikeuksistaan kotona eikä koulussa. Usein vaihtuva koulu ei helpottanut tilannetta – nelilapsinen perhe etsi asumiskustannuksiltaan sopivaa kotia ja joutui muuttamaan usein.

– Kierrätimme vaatteita lapselta toiselle, kun rahaa uusiin vaatteisiin ei ollut. Myös tästä tuli aihe kiusaamiseen.

Rahahuolien lisäksi Sannan perhettä painoi isän alkoholismi. Varsinkin viikonloppuisin juominen oli rankkaa ja mukaan tuli myös väkivaltaa. Sannan mukaan perheen äiti asettui riidoissa isän puolelle, sillä hän pelkäsi miestään.

Tyttöjen kriittinen ikä

Kolumnissaan Kilpi kirjoittaa, että 13–14 vuoden ikä oli ja on edelleen tytöillä erityisen kriittinen. Hänen mukaansa aiemmin karkailu oli enemmänkin tyttöjen touhuja, nyt karkailu näyttäisi olevan myös poikien juttu.

Jo vuonna 2012 Lastensuojelun keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinonen kirjoitti blogissaan, että poliisin arvion mukaan yhtenä viikonloppuna saattaa heidän tiedossaan olla 100–200 sijaishuoltopaikasta luvatta poistunutta nuorta.

"Hatkaaminen näyttää sijaishuollon toimijoiden ja poliisin näkökulmasta lisääntyneen. Tämä on ilmiö, minkä äärelle kannattaa pysähtyä", Heinonen kirjoitti.

Myös Sannan kohdalla karkaamisajatus tuli konkreettiseksi siinä vaiheessa, kun perheen sisäiset ongelmat johtivat huostaanottopäätökseen.

– Olin kertonut koulun terveydenhoitajalle kotioloistani, ja hän ohjasi meidät sosiaalitoimen puolelle. Siellä keskityttiin kuitenkin eniten siihen, ettei kukaan pitänyt silloisesta seurustelukumppanistani.

Suhteen arvostelu oli kova paikka tytölle, joka sai vihdoin kokea joltain rakkautta ja hyväksyntää. Perheen ongelmat nähtiin niin vaikeiksi, että Sanna päätettiin sijoittaa kodin ulkopuolelle.

– Koin itse tässä isoksi ongelmaksi sen, että sisarukseni jäivät kuitenkin huonoon tilanteeseen, en minä yksin vaikeuksissa ollut. En tykännyt yhtään asiasta.

Muutaman sijoitusjakson jälkeen Sanna palasi hetkeksi kotiin. Silloin hänen mittansa oli täysi.

"Vaihdoin paikkaa usein"

Vaikka Sannan karkumatka alkoi seurustelukumppanin kanssa, hän pakoili viranomaisia yksin. Kumppani auttoi rahallisesti ja tuttavapiirinsä kautta, hän oli Sannaa muutaman vuoden vanhempi ja tunsi paljon ihmisiä.

– Vaihdoin paikkaa usein, etten jäisi kiinni. Menin periaatteessa pitkin Suomea.

Sannalla oli puhelin mukana, mutta hän ei halunnut pitää sitä päällä. Yhden puhelun hän teki siskolleen.

– Nuorena sitä ei oikein tiedä, mitä kannattaisi tehdä. Muistan sen avuttomuuden tunteen selvästi.

Hän sai kumppaniltaan sekä hänen tuttujensa kautta majapaikkoja sekä rahaa ruokaan, joten rikosten tielle hänen ei tarvinnut lähteä.

Hän ei myöskään ollut kiinnostunut päihde- tai huumeporukoista.

– En muutenkaan kokenut mitään ahdistelua tai sellaista, minulla oli aina mukana joku toinen, kun liikuin tai vaihdoin paikkaa.

Äidiltä poikkeuksellista hellyyttä

Sanna jäi ensimmäiseltä karkureissultaan lopulta kiinni, kun henkilö, jonka luona hän majoittui, ilmoitti asiasta poliisille.

Aikaa lähdöstä oli kulunut melkein kolme kuukautta.

– Silloin ajattelin, että miksi petit luottamukseni. En tosin itse tuntenut häntä kovin hyvin, hän oli kumppanini tuttuja.

Matka väliaikaiseen sijoituspaikkaan hoitui vanhemman konstaapelin kyydissä.

– Juttelin tämän rauhallisen miehen kanssa matkan ajan, ei hän minua moittinut, mutta sanoi, että vanhempiin olisi hyvä pitää yhteyttä.

– Se minua eniten kaduttaakin, etten pitänyt äitiin yhteyttä karkureissun aikana. Voin kuvitella, miten rankkaa se on varmasti äidille ollut, ettei hän tiennyt olenko elossa vai en.

Kun Sanna lopulta näki perheensä, äiti tuli halaamaan.

– Hän sanoi, että onneksi olen kunnossa. Se hetki oli tosi tärkeä, meidän perheessä kun ei juurikaan ole fyysistä kontaktia ollut. Se, että halataan ja sanotaan, että on kaivattu, oli ihan uutta.

Uutisjuttuja yhä verkossa

Ensimmäinen karkureissu ei jäänyt kuitenkaan ainoaksi. Sanna kertoo joutuneensa heti kotiinpaluun jälkeen uudelleen sijoitukseen, eli asiat olivat samalla tavalla kuin ennen karkaamista.

– Lopulta päätin lähteä kesken ammattikoulun ensimmäisen opiskelupäivän. Sillä reissulla olin sitten pidempään. Se ajanjakso stressasi paljon, ja pelkäsin, että viranomaiset jäljittävät minut puhelimeni tai viestien ip-osoitteiden perusteella.

Kumppani auttoi Sannaa edelleen.

Sanna tietää, että menneisyys seuraa häntä aina. 

– Se on aikaa, jolle en voi tehdä enää yhtään mitään. Mutta vaihtoehtoja minulla ei ollut, en voinut olla kotona enkä halunnut sijoitukseen, hän tiivistää karkureissujensa syyt.

”Kaikilla omat syynsä karkaamiseen”

Kun Sanna täytti 18 eikä pelkoa sijoituksesta enää ollut, hän palasi lähipiirinsä luokse. Yhteiselämä silloisen poikaystävän kanssa ei sujunutkaan toivotulla tavalla ja Sannalla diagnosoitiin vaikea masennus.

Vaikka asiat ovat nyt paremmin, tulevat rankat nuoruusvuodet aina välillä mieleen.

– Esimerkiksi kun luen uutisia karanneista nuorista, omat kokemukseni tulevat mieleen. Samalla täytyy muistaa, että kaikilla on omat syynsä, miksi ja mitä lähtevät karkuun.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen, alla uutisjuttu lokakuulta 2017: 

18:13

Nyt 26-vuotias Sanna seurustelee uuden kumppanin kanssa. Hänen kanssaan Sanna käy läpi elämänsä vaiheita ja kumppani koettaa auttaa solmujen avaamisessa parhaansa mukaan.

Elämä alkaa näyttää valoisammalta, välit äitiin ja sisaruksiin on hyvät.

– Äiti on sanonut ymmärtäneensä, miksi lähdin. Hän on kuitenkin ollut varmasti todella huolissaan, kun en ilmoittanut itsestäni ollenkaan.

Se, mikä häntä eniten harmittaa, on opintojen jääminen kesken. Hän ei ihan vielä tiedä, mitä haluaisi alkaa työkseen tehdä.

– Jotain sellaista, mitä voisin tehdä käsilläni. Tykkään näperrellä kaikenlaista, hän pohtii.  

* MTV Uutiset julkaisee haastattelun Sannan toiveesta pelkällä etunimellä

2:10

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.