Lapuan työtapaturmasta vastaajille tuhansien eurojen sakot

Käräjäoikeus tuomitsi vastaajat työturvallisuusrikoksesta, joka tapahtui Lapualla keväällä 2021 etäkeskopuristimen käytön yhteydessä. 

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on määrännyt maa- ja metsätalouskoneita valmistavalle metallialan yritys Jusmara Oy:lle työturvallisuusrikoksesta 12 000 euron yhteisösakon, kerrotaan STT:n julkaisemassa tiedotteessa. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistuksen yrityksen toimitusjohtajana ja työnjohtajana tapahtuma-ajankohtana toimineille henkilöille, kummallekin 25 päiväsakkoa.

Kyseinen työtapaturma tapahtui Lapualla maaliskuussa 2021, jossa työntekijä oli käyttänyt jalkalaukaisimella toiminutta etäkeskopuristinta. Onnettomuus tapahtui, kun työntekijän käsi oli jäänyt puristimen ja työstettävän kappaleen väliin laitteen tehtyä työstöliikkeen.

Olennaisia turvallisuuspuutteita

Käräjäoikeuden tuomion mukaan vastaajat syyllistyivät työturvallisuusrikokseen ainakin huolimattomuudesta sekä siitä, että he olivat ainakin hiljaisesti hyväksyneet vaarallisen työtavan käyttämisen kyseisen työntekijän osalta. 

Myös laitteista löydettiin turvallisuuteen liittyviä puutteita. Muun ohella jalkapolkimesta puuttui suoja, ja käsivahinkoja estävää turvalaitetta ei ollut. Myös hätäpysäytyspainike ja sähkökaapeli oli merkitty puutteellisesti. Käräjäoikeuden mukaan laite toimi vain niin sanotusti jatkuvaiskuisena tapahtumahetkellä.

Vastaajat kiistivät syyllisyytensä. He vetosivat oikeudessa muun ohella siihen, että vahingoittunut työntekijä olisi voinut käyttää laitteella kahdella kädellä toimivaa laukaisua, kuten häntä oli ohjeistettu, ja että aikaisemmin työntekijää oli huomautettu samasta asiasta.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korosti käräjäoikeuden tuomista ilmenevää turvallisen tekniikan periaatetta. Lausunnon mukaan teknisin ratkaisuin tulee huolehtia, ettei työntekijän ulottumisalueella ole vaarallisia kohteita. Lisäksi tulee valvoa ja varmistaa, että työntekijät noudattavat oikeita ja turvallisia työtapoja, ja että työvälineet toimivat virheettömästi.

Tuomio annettiin 31. maaliskuuta, ja se on lainvoimainen.

Uutinen perustuu STT:n tiedotteeseen.

Päivitys 18.4. kello 17.29: Uutiseen lisätty tieto alkuperäisestä lähteestä. Uutinen perustuu STT:n julkaisemaan tiedotteeseen. 

Lue myös:

    Uusimmat