Lapsia innostetaan liikkumaan futiskiertueen voimin – "Kaikki ovat tervetulleita"
Suomalaislapset liikkuvat liian vähän. Palloliitto, jalkapalloseurat ja paikalliset K-kauppiaat haluavat kannustaa koululaisia liikkumaan futiskiertueen voimin. Kesän aikana tapahtumiin on osallistunut jo 12 000 lasta.
Espoon K-Supermarket Lasihytin pihassa kävi keskiviikkoaamuna kova kuhina, kun Hansakallion koulun ala-asteen oppilaat saapuivat urheilemaan kesken koulupäivän.
Maitopurkkia kaupasta hakemaan lähteneet saattoivat hieraista silmiään, sillä näky ei todellakaan ollut tavanomainen. Pihalla oli jalkapallokenttiä, reaktioseinä, pallonheittoa ja pelejä, joiden nimeä ei valtaosa edes tiedä.
Ja meteliä. Sitä riitti myös. Mutta se oli iloista meteliä, joka huipentui aika ajoin innostuneisiin kiljahduksiin.
Eikä ihme, että ääntä riitti, sillä päivän osallistujamäärä oli melkoinen.
– Tänään tapahtumaan osallistuu kolme paikallista koulua, Hansakallion, Vanttilan ja Kungsgårdin koulut, kertoo Kauklahden Pyrinnön junioripäällikkö Sauli Tuomi.
Osallistujamäärän arvioitiin nousevan jopa 400 oppilaaseen.
Jos lapset vaikuttivat innokkailta tapahtuman vuoksi, niin teki myös kauppias Eki Zaiedman.
– Näin tämän tapahtuman Mäntymäen kentällä ja päätin, että teen kaikkeni, jotta saadaan se tänne kökkeliin. Olin todella vaikuttunut. Eihän tällaista Suomessa ole nähty.
Video: Nuorten ylipaino heikentää elämänlaatua – mistä apu?
Koulu huolissaan vähäisestä liikunnasta
Hansakallion koulun rehtori Jarmo Jääskeläinen jakaa huolen siitä, että kaikki lapset eivät liiku riittävästi.
– On kyllä huoli. Meillä on niin paljon sellaista liikkumisen kanssa kilpailevaa toimintaa yhteiskunnassa, että kyllä tässä voi olla huolissan.
Lapsia haastatellessa tulee vaikutelma, että liikkumaan kyllä lähdetään, jos tekeminen on mieluisaa.
Monella on selvä vastaus valmiina, kun toimittaja kysyy mieleisintä tapaa liikkua.
– Vaikka pihalla hyppynarulla hyppiminen. Tai pihan ympäri juokseminen. Tai voi ottaa pikkuveljen, isosiskon tai koiran kanssa juoksukisaa, kertoo Iida-Emilia Rotinen.
Iida Haara liputtaa leirien puolesta.
– Silleen, että menisi erilaisille leireille. Sitten voisi löytää sen hyvän harrastuksen ja sellaisen, jossa voi urheilla paljon.
Vesipetojakin joukosta löytyi.
– Uiminen tekee minusta tosi iloisen, kun saan sukeltaa syvälle ja etsiä niitä minun lelujani, mitkä ovat uponneet, kuvailee Sabina Hammarberg.
Jos jollakin liikuntajalkaa vielä vipattaa, niin vielä on mahdollisuus osallistua futiskiertueeseen Mäntyniemen kentällä tulevana sunnuntaina.
– Tapahtumaan on vapaa pääsy ja kaikki ovat tervetulleita. Tapahtuma alkaa kolmelta päivällä ja päättyy puoli seitsemältä, Tuomi kannustaa.
Uusimmat
-
18:25
Yli 1 500 musiikkialan ammattilaista kannustaa boikotoimaan Euroviisuja
-
18:18
Lilla, 17, tuupertui kesken pelin ja kuoli – koskettava ele
-
18:18
Turussa usean partion poliisitehtävä – ilmoitus väkivaltarikoksesta
-
18:04
Pornotähti Stormy Daniels puhuu uudessa dokumentissa suunsa puhtaaksi suhteestaan Donald Trumpiin
-
17:37
He hakevat Mika Aaltolan työpaikkaa
-
17:33
Kari Jalonen huippuseuran päävalmentajaksi
-
17:32
Riston ja Mikan soppa yllättää – haastaa pinaattikeiton: "Olin todella hämilläni"
-
17:23
Kampaamot murtoaallon kohteena Uudellamaalla
-
17:13
Tuomari uhkaa Donald Trumpia vankeudella – jo kymmenes huomautus oikeuden halventamisesta
-
17:11
EU:n ja Puolan kiista oikeusvaltioperiaatteesta näyttää päättyvän
-
17:06
Pääseekö Suomi Euroviisujen finaaliin? Näin asiantuntijat ennustavat
-
17:06
Pääseekö Suomi Euroviisujen finaaliin? Näin asiantuntijat ennustavat
-
16:59
Expressen: Ruotsin hallitus aikoo keskustella Siprin kanssa Cronbergin Venäjän-matkasta
-
16:47
Helsingin kaupungin sivuille kohdistui palvelunestohyökkäys
-
16:43
Jo on härskiä: Paris Hiltonin lanko ammattilaiskentälle 45-vuotiaana – seuran ex-pelaaja höyrysi kiivaana
-
16:26
Suomen ja Tanskan pääministerit kiirehtivät Euroopan puolustusteollisuuden vahvistamista
-
16:25
Hiihtomuseosta 20 vuotta sitten varastettu Schmeisser-konepistooli löytyi huumerikollisen autosta
-
16:16
Pikaraitiovaunu kolarissa Helsingissä – auto pyörähti katon kautta ympäri
-
16:10
"Vakavia, kivuliaita ja hitaita paranemaan" – liian moni pyöräilijä unohtaa, että vain kypärä suojaa päävammalta
-
16:10
Windows95man kertoo mittavista turvatoimista Israelin viisuedustajan ympärillä: "Häntä viedään vähän kuin presidenttiä"
-
Lataa lisää